Craig Newmark istuu lempikahvilassaan San Franciscossa. Hänellä on edessään paketillinen kuivattua kananrintaa. Se on lahjani Newmarkille – tiedän hänen kiintymyksensä koiriin, ja koirat rakastavat kananrintaa.

Newmark on Craigslistin, maailman suosituimman luokiteltujen ilmoitusten sivuston perustaja. Hänet tunnetaan myös muun muassa hyväntekijänä ja vapaan internetin puolustajana. Joidenkin mielestä Craigslist on tuhonnut journalismiteollisuutta, koska luokitellut ilmoituksen ovat siirtyneet Craigslistiin ja lehdet ovat menettäneet tuloja.

Newmark on neuvonantajana monessa journalismiin liittyvässä projektissa, ja hän on viime aikoina pohtinut journalismin tilaa julkisuudessa.

Kuunnellaan, mitä hänellä on sanottavaa journalismin tulevaisuudesta.

“Sanot usein, etä luottamus on muotia journalismissa, että kaiken pitää perustua luottamukseen. Mitä tarkoitat?” kysyn Newmarkilta.

“Me kaikki haluamme uutislähteen, jonka juttuihin voimme luottaa. Näen liian paljon juttuja, joiden tarkoitus on johtaa lukijoita harhaan. Olen väsynyt siihen”, hän vastaa.

Hänen mielestään lehdet haastattelevat liian usein ihmisiä, joiden tehtävä on johtaa ihmisiä harhaan – haastateltavina on lobbareita ja eturyhmien edustajia.

“Olen jutellut toimittajien kanssa ohjelmien jälkeen, ja he tietävät, että eturyhmän ihminen oli siellä johtaakseen ihmisiä harhaan.”

“Mitä asialle voi tehdä?” kysyn.

“Puhua siitä. Löytää uutislähteitä, jotka ovat läpinäkyviä ja rehellisiä”, hän vastaa.

“Mutta uskotko, että journalismi voi olla objektiivista? Eikö objektiivisuus ole jo historiaa journalismissa?” kysyn.

“Journalistinen objektiivisuus on epäonnistunut. Journalistisen objektiivisuuden mukaan on okei haastatella ihmisiä, joiden tiedetään valehtelevan.”

“Ketkä tietävät että valehdellaan?”

“Toimittajat. He tietävät eturyhmistä, ihmisistä, joille maksetaan siitä, että he valehtelevat. Kuten vakuutusyhtiöistä tai isoista teleyrityksistä tiedetään, että ne valehtelevat. Tiedetään, että se on valetta, koska tutkiva journalismi asian osalta on suoritettu ja faktat ovat julkisuudessa.”

Tämähän muistuttaa vihreiden entisen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran ajatuksia. Soininvaara puhui joitakin vuosia sitten usein siitä, miten suomalainen journalismi laittaa juttuihin kaksi epätasa-arvoista asiaa rinnakkain: totuuden ja epätoden.

Millaisiin juttuihin Craig Newmark sitten on tyytyväinen? Riittääkö, jos jutussa on kaksi näkökulmaa rinnakkain?

“Ei, jos toinen näkökulmista on epärehellinen, koko juttu on epärehellinen eikä se ole objektiivista, ainakaan uutistenkuluttajan mielestä. Objektiivisuus on reiluutta, eikä journalismi ole reilua, jos joku osapuoli valehtelee.”

Miten journalismi on joutunut tälläiseen alennustilaan?

“Faktojen tarkistaminen on kallista. Nettijulkaisemisen luonne luo myös oman paineensa. Jotkin julkaisut, kuten teknologiablogi TechCrunch, ajattelevat että läpinäkyvyys on uusi objektiivisuus. Se on yksi objektiivisuuden malli.”

Newmark sanoo, että hän kertoo avoimesti omista sitoumuksistaan ja puolueellisuudestaan.

“Sanon esimerkiksi, että olen vapaamielinen pragamatisti. Se tarkoittaa, että olen libertaari, joka on altistunut suurelle määrälle todellisuutta, joskus surullista todellisuutta.”

Newmark lukee uutisensa mikroblogi Twitteristä, Newshour-televisio-ohjelmasta, RSS-syötteistä, New York Timesistä. Poliittiset uutiset hän kerää muun muassa Huffington Postista, InstaPunditista and Political Wiresta.

Parhainta työtä faktojen tarkistamisessa tekevät hänen mielestään television poliittiset satiirit DailyShow ja Colbert Report.

“Mitä mieltä olet syytöksestä, jonka mukaan Craigslist on syössyt journalismin tuhoon?” kysyn.

“Se on urbaani legenda. Ihmiset, jotka ymmärtävät journalismin bisnespuolen, ei väitä että Craigslist olisi suuri tekijä tilanteessa. Esimerkiksi Martin Nisenholtz New York Timesistä sanoi tämän jo vuosia sitten.”

“Ja lehdet olisivat voineet itse keksiä Craigslistin myös itse, jos olisivat halunneet”, sanon.

“Tiedän julkaisuja, joissa sitä ehdotettiin 10 vuotta sitten, mutta ei heitä kuunneltu”, Newmark sanoo.

“Millaisia innovaatioita journalismiteollisuuden pitäisi tehdä nyt?”

“En tiedä, tarvitseeko niiden innovoida ollenkaan niin paljon. Niiden pitää tarkistaa faktat. Niiden pitää myös saada apua lukijoiltaan uutisten valvomisessa ja valikoimisessa.”

Newmark alkaa puhua musiikkibisneksestä.

“Levy-yhtiöt ovat tottuneet jakamaan musiikin kuluttajille. Mutta nyt internet tekee sen. Levy-yhtiö auttaa artistia levyttämään. Mutta nykyisin myös monilla tietokonetyökaluilla voi äänittää. Levy-yhtiöiden tehtävä on ollut paikantaa ja myydä lahjakkuutta. Mutta jos musiikkikriitikot, fanit ja kuluttajan ystävät auttavat valitsemaan musiikin, tarvitaanko levy-yhtiöitä? Siinäpä haaste.”

“Minkä tahansa median pitää valvoa ja valikoida sisältöä. Jonkun pitää auttaa valikoimaan mitä lukea. Sisältö pitää toimittaa kuluttajille. Jos jokin osapuoli ei tuota lisäarvoa prosesissa, ei siinä paljon ole tulevaisuuden bisnesmallia”, hän jatkaa.

Vielä yksi kysymys: Miksi emme alkaisi julkaista uutisia Craigslistilla? Loistava jakelukanava, kymmeniä miljoonia käyttäjiä.

“Ajatus on kiehtova, mutta asiakkaamme eivät ole pyytäneet sitä. Me teemme, mitä asiakkaamme pyytävät ja näyttävät haluavan.”

Newmark haukottelee.

“Olenko noin tylsä?” kysyn.

“Et, mutta tarvitsen kofeiinia. Minun pitäisi pitää mukanani suklaapäällysteisiä kahvipapuja – ne pitävät hyvin hereillä eikä niitä voi syödä liikaa.”

Videossa Newmark pohtii innovaatioiden tarvetta journalismissa.

Otetaan kuollut sanomalehti, 149-vuotiaana lopetettu Rocky Mountain News. Tehdään kuolinsyyntutkimus. Mitä ruumiista löytyy?

Annetaan John Templen, Rocky Mountain Newsin entisen päätoimittajan ja kustantajan kertoa. Rocky ilmestyi viimeisen kerran helmikuussa 2009. Lehti oli journalismin talouskriisin ensimmäisiä kuolonurheja Yhdysvalloissa.

Hän ehti työskennellä Rockyssä 17 vuotta. Denverissä, Koloradossa ilmestynyt lehti voitti neljä Pulitzer-palkintoa vuodesta 2000 lukien.

Temple kertoi analyysinsä Rockyn kuolemaan johtaneista syistä viime viikolla journalismikonferenssissa Googlessa Piilaaksossa.

Keskityttiin printtiin = menneisyyteen. Kun Rocky alkoi ilmestyä myös netissä 1990-luvun puolivälissä, nettituotetta lähdettiin rakentamaan väärin. Nettilehden tavoite oli vahvistaa painettua lehteä ja varmistaa sen säilyminen. Nettituotteelle ei asetettu omia tavoitteita, eikä sitä markkinoitu. Se nähtiin vain paperilehden oheistuotteena, vähempiarvoisena.

Rocky kilpaili 1990-luvulla kiivaasti lukijoista alueen toisen päivälehden Denver Postin kanssa. Rocky käytti paljon resursseja kilpailuun eli niin sanottuun Denverin lehtisotaan.

“Ajattelimme, että voitto kilvassa takaisi vakaan ja tuottoisan tulevaisuuden. Satsasimme paljon resursseja printtisotaan”, Temple sanoi.

Kun raha valui painetun lehden markkinointiin ja eliniän pidentämiseen, nettituote jäi vähemmälle huomiolle.

”Sanomalehtien pitää lakata tekemästä päätöksiä sillä perusteella, miten päätös vaikuttaa perinteiseen tuotteeseen eli sanomalehteen. Sanomalehti ei voi määrittää tulevaisuutta.”

Rocky oli viimeiset 80 vuotta mediakonserni Scrippsin omistuksessa. Eräs Scrippsin johtajista tiivisti Rockyn kohtalon näin:

“Meillä oli etulyöntiasema ja päästimme tilaisuuden käsistämme. Emme päässeet irti ajatuksesta, että olemme sanomalehtiyhtiöitä.”

Kun lehti lopetettiin, Rockyn nettisivuilla oli noin 2,2 miljoonaa kävijää kuukaudessa. Paperilehden levikki oli noin 200 000. Suurimmillaan lehden levikki oli vuonna 2000, jolloin se oli noin 450 000 arkipäivisin, 550 000 sunnuntaisin.

Ei tajuttu nettiä. Rocky ei mukautunut tarpeeksi nopeasti nettiin.

“Emme ymmärtäneet, mitä pelikentälle oli tapahtumassa. Mediayhtiöt uskoivat, että he hallitsevat tilanteen, että he voivat omistaa markkinat. Emme ottaneet huomioon, että tällä uudella aikakaudella, kuluttajat hallitsevat”, Temple sanoi.

Rockyn kohtalo olisi voinut olla toinen, jos lehti olisi keskittynyt rakentamaan kontaktia yhteisöön netin työkalujen avulla. (postauksen lopussa olevassa videossa lisää yhteisön osallistamisesta.)

Myös nettijulkaisemisen menestystä mitattiin väärin.

“Sitä mitattiin sillä perusteella, millainen vaikutus uudella tarjonnalla oli ydintuotteeseen, ei uusien tuotteiden mittareilla. Tämä oli iso virhe.”

Myöhemminn Scripps omistajana alkoi panostaa nettiteknologiaan enemmän. Mutta teknologiaa ei sovellettu julkaisemiseen netin lähtökohdista – tuotteita rakennettiin hitaasti, päämääränä täydellinen järjestelmä. Netissä kaiken pitäisi olla nopealiikkeistä ja kevyttä. Tuote pitäisi julkaista nopeasti, ja sen jälkeen muuttaa ja parannella sitä nopeasti.

Rocky myös rakenteli omia systeemejä, sen sijaan että olisi käyttänyt hyväksi jo yhtiössä olevia systeemejä.

Templen mukaan on ymmärrettävää, ettei sanomalehtiteollisuus ymmärtänyt nettiä alussa. Mutta hänen mukaansa ala ei välttämättä vieläkään ymmärrä netin logiikkaa.

Missattiin ilmaiset luokitellut. Ilmainen luokiteltujen ilmoitusten sivusto Craigslist oli jo tullut Denveriin, mutta Rocky ei alkanut tarjota ilmaista ilmoitustilaa yhteisösivuillaan. Loppu on historiaa – Craigslist on nykyisin maailman suosituin luokiteltujen ilmoitusten sivusto.

Ei innovaatioita. “Miksi sanomalehdet eivät olisi voineet keksiä esimerkiksi Yelpiä? Todennäköisesti siksi, koska päälliköt olisivat hermostuneet lukijoiden arvioista kirjoitusvirheineen. He eivät myöskään olisi pitäneet ajatuksesta, että lukijoiden tuotoksille annettaisiin etusija”, Temple sanoi.

(Yelp on sivusto, johon ihmiset voivat kirjoittaa arvioita palveluista, kuten ravintoloista. Lisää Yelpistä Piilaakso-blogissani.)

“Nyt kun sanomalehtiyhtiöt täyttävät hakemuksillaan konkurssioikeuden, ne yrittävät löytää keinoja selviytyä netissä. Mutta suurin osa ponnistuksista näyttää keskittyvän siihen, kuinka tehdä rahaa nykyisellä tarjonnalla. Eivät ne kehitä Yelpiä, YouTubea tai Twitteriä.”

Parhaat eivät halua mediataloon. Templen mukaan perinteisille mediataloille on vaikeaa saada lahjakkaita, nettiä ympäristönä ymmärtäviä ihmisiä palkkalistoilleen.

“Miksi lahjakkaat ihmiset haluaisivat yhtiöihin, jotka ovat jumissa menneisyydessä? On vaikea kuvitella, että esimerkiksi mainosalan parhaat ja älykkäimmät tulisivat töihin sanomalehden nettioperaatioon, koska heillä on mhadollisuus olla töissä paljon hauskemmassa ympäristössä.”

Vielä pari virhettä. Ei ymmärretty sanomalehtibisneksen muutosta.

“Luulimme, että olemme sanomalehtibisneksessä. Moni luulee, että vieläkin olemme. Mutta olemme uutis, tieto- ja tietämysbisneksessä, joka yhdistää ihmisiä.”

Temple siteeraa erästä Scrippsin johtajaa:

“Emme olleet tottuneet siihen, että markkinat kertovat, miten asioiden pitää olla. Olimme tottuneet kertomaan ihmisille sitä, mitä me arvioimme heidän tarvitsevan ja miten he tarvitsevat sitä.”

Huh, aikamoinen saarna! Mutta jotenkin tuntuu, että tässä on totuuden siemeniä.

Templen puhe tekstinä. Puheen diat.

Rocky Mountain Newsin viimeinen painos, video. (Varoitus: surullinen!)

Mietitäänpä esimerkin avulla. Kirjoitan blogipostauksen aiheesta X Piilaakso-blogiini Helsingin Sanomiin. Vakituiset lukijani ja satunnaisesti sivuille eksyvät lukevat blogipostaukseni.

Mutta kun joku toinen bloggari (tai journalisti, miksi kirjoittavaa heimoa haluaakaan kutsua) linkkaa postaukseeni, se on oikeastaan vielä tärkeämpää minulle. Koska silloin osa toisen bloggarin yleisöstä käy katsomassa minunkin blogiani ja saattaa alkaa vakiolukijaksi.

Linkkaaminen nostaa myös juttuni arvostusta Googlen haussa. Mitä enemmän juttuni kerää linkkauksia, sitä korkeammalle se nousee hakutuloksissa ja sitä todennäköisemmin blogini saa lisää yleisöä.

Tätä arvostusta hakutuloksissa kutsutaan myös Google Juiceksi, Googlemehuksi. Karkeistaen, mitä enemmän linkkauksia, sitä enemmän Googlemehua sisällöllä on. Se varmistaa, että jutullani on lukijoita vielä pitkään julkaisemisen jälkeenkin. Mitä enemmän Googlemehua saitilla on, sitä enemmän se voi veloittaa mainoksista.

Sama esimerkki pätee mihin tahansa julkaistuun nettisisältöön. Linkkaukset ovat siis kovaa valuuttaa netissä. Muun muassa mediaprofessori Jeff Jarvis on julistanut, että olemme siirtyneet linkkitalouden aikaan.

Aiemmin sisältötalouden aikaan journalismin tuottajalle riitti, että tekee hyvää sisältöä ja jakelee sen lukijalle. Linkkitaloudessa sisällön lisäksi pitää saada muut linkkaamaan sisältöön, ja näin kasvattamaan lukijakuntaa ja tiristämään Google-mehua.

Osa journalismiteollisuudesta kuitenkin taistelee linkkitaloutta vastaan. Esimerkiksi uutistoimisto AP on yrittänyt taistella linkkitaloutta vastaan, tai ainakin asettaa sille ehtoja. Heinäkuussa AP ilmoitti, että se asentaa jokaiseen juttuunsa ohjelman, joka kertoo, millaisin oikeuksin juttua saa käyttää.

AP kutsuu ohjelmistoa sähköiseksi kääreeksi, ja se ilmoittaa AP:lle, missä juttua käytetään. Kääre on kuin koiran tutkakaulapanta, joka kertoo, missä elikko menee. AP haluaa asentaa kaulapannan, että se pystyisi estämään sisällön käytön ilman AP:n suostumusta.

AP:n mukaan sen tuottaman sisällön käyttö pienimmissäkin määrin vaatii sopimuksen AP:n kanssa. Myös uutisen näkyminen hakukoneissa kuten Googlessa, Bingissä ja Yahoossa, sekä uutisaggregaateissa ja blogeissa.

AP myös haluaisi yhtiön omistavan 1 400 amerikkalaisen sanomalehden liittyvän ponnistukseen. Mutta sanomalehdet eivät ole ainakaan julkisesti liittyneet mihinkään rintamaan.

Uutisvälineillä – ja kellä tahansa nettijulkaisijalla – on jo mahdollisuus estää sisältönsä näkyminen hakukoneiden hakutuloksissa. Esimerkiksi minä voin kääntää päälle tästä blogista asetuksen, etteivät kirjoitukseni näy Googlen hakutuloksissa. Mutta miksi niin tekisin? Ideahan on juuri olla näkyvissä ja mahdollisimman suuren yleisön saatavilla.

Ei AP:kään halua sisältönsä tulevan haudatuksi, vaan se haluaa rahaa linkeistä. Kuten AP:n johtaja Tom Curley sanoi kuuluisaksi tulleessa kommentissaan:

“Jos joku voi rakentaa miljardibisneksen avainsanoista, me voimme rakentaa monimiljoonabisneksen otsikoista, ja me teemme sen”, Curley sanoi.

Mitä tapahtuu, jos AP alkaa toimia uhkauksensa mukaan? Linkkaaminen AP:n juttuihin vähentyisi, koska linkkaaminen vaatisi neuvotteluproessia AP:n kanssa. Se hidastaa kirjoitus- ja julkaisuprosessia. En minäkään bloggaajana linkkaisi AP:hen – vaan sellaiseen sisältöön, joka ei ole monimutkaisen neuvotteluprosessin takana. Sisältöähän netissä riittää, joten muita lähteitä, jotka sallivat linkkaamisen, löytyy suurimmassa osassa juttuja.

Linkkaisin esimerkiksi uutistoimisto Reutersiin. He ovat kiitollisia linkkauksestani. Reutersin johtaja Chris Ahearn nimittäin uskoo linkkitalouteen. Hän haluaa Reutersin juttuihin linkattavan mahdollisimman paljon.

Enkä halua maksaa siitä, että linkkaan AP:n juttuun – sehän on AP:n etu, että vien lukijoitani heidän sisältönsä ääreen. Jos heidän sivuillaan olisi mainoksia, heidän mainostilansa saisi lisäarvoa. Oikeastaan, AP:n pitäisi maksaa minulle siitä, että linkkaan heidän sisältöönsä.

Kuten mediaprofessori Jeff Jarvis sanoo, linkit ovat lahjoja, jotka annetaan tai ansaitaan, mutta ei niitä voi ostaa. Eikä niitä silloin voi myöskään myydä. Linkkien eli nettiliikenteen saajan pitää itse selvittää, miten liikenteellä voi tehdä rahaa, kuten Jarvis sanoo.

Journalismin linkkisodassa törmäävät erilaiset ajatusmaailmat. Yhdellä puolella ovat jakamiseen ja lähteiden paljouteen tottunut nettisukupolvi. Toisella puolella on offline-maailman leiri, joka on tottunut hallitsemaan jakelukanavia ja kontrolloimaan siten sisällön saatavuutta. Kummassa leirissä sinä olet?

Yhä useampi saa uutisensa sosiaalisen median kuten Twitterin ja Facebookin kautta. Sieltä Googlen tuotepäällikkö, mikrobloggausalusta Jaikun perustaja Jyri Engeströmkin kerää uutiset, ystävien ja tuttavien lähettämistä uutislinkeistä.

“Valitsen uutiset lähettäjän perusteella. Jos linkin on lähettänyt ihminen, jota arvostan ja johon luotan, silloin yleensä menen katsomaan, mikä se uutinen on”, Engeström sanoo.

Journalismin liiketoimintamallit ovat murroksessa. Murros – tai kriisi – näkyy erityisen selvästi Yhdysvalloissa, jossa lehtiä lopetetaan ja toimittajia irtisanotaan.

Kriisi pähkinänkuoressa: tilaajat vähentyvät, uutiset ovat jaossa ilmaiseksi internetissä, mainonta internetissä ei tuota kustantajille niin paljon kuin mainonta painetussa lehdessä.

Samalla yleisö on ehkä suurempi kuin koskaan. Uusia julkaisuja perustetaan internetiin, blogit keräävät lukijoita. Piilaakso pullistelee media-alan kasvuyrityksiä, jotka ovat vakuuttuneet löytäneensä keinon tehdä rahaa journalismilla.

Jos Engeströmin ennustus käy toteen, uutisteollisuus kohtaa haasteen: kuinka tuottaa sisältöä, jonka julkaisemisesta ihmiset ovat valmiita maksamaan?

Mutta Engeströmin ajatuksessa on myös uusi mahdollisuus tehdä rahaa journalismilla – tai paremminkin tehdä rahaa tavoilla käyttää uutisteollisuuden tuottamaa sisältöä.

Tämä postaus on ensimmäinen Uutiskaupassa. Uutiskauppa on osa tutkimusprojektia, jossa tutkin uutisteollisuuden murrosta ja journalismin tulevaisuutta erityisesti Yhdysvalloissa. Lisää tutkimuksesta tässä.

Tervetuloa osallistumaan keskusteluun journalismista ja jättämään Uutiskauppaan kommenttisi!