Uutiskauppa

Toimittaja Lindsey Hoshaw, 27, halusi kuumeisesti lähteä kapteeni Mooren ja tämän tutkimusaluksen mukana Tyynelle valtamerelle tutkimaan vedessä kelluvaa valtavaa saastelauttaa. Lindsey halusi tehdä jutun lautasta, ja New York Times oli kiinnostunut julkaisemaan jutun.

Matkassa oli mutka: reissu maksaisi 10 000 dollaria. Mistä sellainen raha? Ei ainakaan pienentyvien tulovirtojen kanssa kamppailevilta lehdiltä! New York Times maksaisi juttupalkkion, mutta ei matkakuluja.

Stanfordista juuri maisteriksi valmistunut Lindsey kuuli Spot.Usista, rahoitusmallista, jossa freelance-toimittajat rahoittavat juttuprojektejaan lukijoiden lahjoituksilla.
Katso aikaisempi postaukseni Spot.Usista ja joukkorahoituksesta tästä.

Lindsey laittoi juttuideansa Spot.Usin sivuille ja esitteli ideaansa videolla. Aluksi vain hänen äitinsä ja ystävänsä lahjoittivat jutulle, ja Lindsey ajatteli, ettei projekti onnistu. Sitten New York Times kirjoitti journalismin uusista liiketoimintamalleista ja mainitsi Lindseyn hankkeen.

Lahjoituksia alkoi virrata. Juttu keräsi 6 000 dollaria kolmessa viikossa. New York Times julkaisi Lindseyn jutun, ja Spot.Us sai sulan hattuunsa: ensimmäinen NYT:issä julkaistu juttu, joka rahoitetettiin Spot.Usin kautta.

Millainen kokemus joukkorahoitus on toimittajalle? Olen haastatellut tutkimukseeni viittä toimittajaa, jotka rahoittavat juttujaan Spot.Usissa.

Ensinnäkin, julkinen “pitchaaminen” eli juttuidean myyminen suoraan yleisölle on uutta journalismissa. Perinteisessä mallissa toimittaja myy juttuideansa lehdille, ei yleisölle suoraan.

Lindseyn, ja muiden Spot.Us-toimittajien mukaan suora yhteys lukijoihin on palkitsevaa ja erittäin motivoivaa. Motivaatio on erilaista kuin perinteisessä journalistisessa prosessissa, toimittajat sanovat.

“Se on enemmän kuin ammatillisesti motivoivaa – on henkilökohtaisesti motivoivaa nähdä, että ihmiset ovat valmiita tukemaan työtäni omilla rahoillaan”, yksi toimittajista sanoo.

Toimittajat kokevat kirjoittavansa suoraan yleisölle – eivät päälliköille tai toisille toimittajille.

“Kun aloin kirjoittaa juttua, tiesin jo, mikä yleisö on. Kun kirjoitan tavallista juttua, joskus tuntuu kuin kirjoittaisi mustaan aukkoon,” Spot.Us-toimittaja sanoo.

Videossa alla Lindsey kertoo, miltä pitchaaminen julkisesti tuntuu.

Spot.Usissa toimittajien pitää myös saada kävijöitä Spot.Usin nettisivuille, että juttu saisi lahjoittajia. Osa toimittajista levittää tietoa juttuprojekteistaan sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa ja Twitterissä.

Näin teki esimerkiksi Lindsey, joka brändäsi itsensä GarbageGirliksi Twitterissä. Lindsey brändäsi itsensä “Roskatytöksi” (GarbageGirl), ja levitti tietoa projektistaan aktiivisesti. Hän sanoo, ettei varsinaisesti pyytänyt ketään lahjoittamaan jutulleen, mutta hän levitti tietoa projektistaan.

Osa toimittajista sen sijaan kokee juttuprojektien “kauppaamisen” epämukavaksi.

“Haluan päästä varainkeruutavoitteeseeni. Mutta toisaalta en halua lähettää sähköpostia tai laittaa Facebook-statukseksi “Hei, minulla on tämä juttuidea meneillään, harkitse lahjoittamista. Se ei tunnu luontevalta.”

“Olen toimittaja, en myyntimies”, sanoi yksi Spot.Us-toimittaja.

Toimittajille on tyypillistä vieroksua työnsä kaupallistamista tai kaupallisten termien käyttöä. Tästä kirjoittaa professori Mark Deuze.

Spot.Us-malli haastaakin toimittajien ammatti-identiteetin. Menestyäkseen Spot.Us-mallissa toimittajien on heräteltävä yhteisöä, että juttuidea saisi huomiota ja lahjoituksia.

Tämä yhteisön tavoittamisen tarve ei rajoitu vain Spot.Usiin tai joukkorahoitukseen. Deuzen mukaan luovuus ja kauppa lähentyvät toisiaan yhteiskunnassa, ja kuluttajien ja tuottajien välisistä suhteista tulee tärkeämpiä. Tämä kehitys edellyttää, että luovan alan työntekijät näkevät taitonsa, ideansa ja lahjakkuutensa myös kaupallisin termein. Journalistit perinteisesti kuitenkin arvostavat itsenäisyyttä ja toisten journalistien arvostusta enemmän kuin kaupallista vetovoimaa.

Jos Deuzen tulkinnat pitävät paikkansa, journalistien on alettava nähdä työnsä, taitonsa ja lahjakkuutensa myös kaupallisin termein.

Tämä vaatii journalisteilta uusia taitoja ja asennetta. Journalistikoulut ovat jo alkaneet vastata tähän tarpeeseen muun muassa lisäämäällä yrittäjyyden opetusta. Näissä kouluissa eivät kasva enää toimittajat, vaan journalpreneurit, eli journalistin ja yrittäjän yhdistelmät.

Lindsey puolestaan osoitti jo oivallista journalpreneur-henkeä, kun hän rohkeasti lähti mahdottomalta tuntuvaan projektiin ja saattoi sen onnistuneesti loppuun asti.