Uutiskauppa

Mikä on linkkien arvo journalismille netissä?

Mietitäänpä esimerkin avulla. Kirjoitan blogipostauksen aiheesta X Piilaakso-blogiini Helsingin Sanomiin. Vakituiset lukijani ja satunnaisesti sivuille eksyvät lukevat blogipostaukseni.

Mutta kun joku toinen bloggari (tai journalisti, miksi kirjoittavaa heimoa haluaakaan kutsua) linkkaa postaukseeni, se on oikeastaan vielä tärkeämpää minulle. Koska silloin osa toisen bloggarin yleisöstä käy katsomassa minunkin blogiani ja saattaa alkaa vakiolukijaksi.

Linkkaaminen nostaa myös juttuni arvostusta Googlen haussa. Mitä enemmän juttuni kerää linkkauksia, sitä korkeammalle se nousee hakutuloksissa ja sitä todennäköisemmin blogini saa lisää yleisöä.

Tätä arvostusta hakutuloksissa kutsutaan myös Google Juiceksi, Googlemehuksi. Karkeistaen, mitä enemmän linkkauksia, sitä enemmän Googlemehua sisällöllä on. Se varmistaa, että jutullani on lukijoita vielä pitkään julkaisemisen jälkeenkin. Mitä enemmän Googlemehua saitilla on, sitä enemmän se voi veloittaa mainoksista.

Sama esimerkki pätee mihin tahansa julkaistuun nettisisältöön. Linkkaukset ovat siis kovaa valuuttaa netissä. Muun muassa mediaprofessori Jeff Jarvis on julistanut, että olemme siirtyneet linkkitalouden aikaan.

Aiemmin sisältötalouden aikaan journalismin tuottajalle riitti, että tekee hyvää sisältöä ja jakelee sen lukijalle. Linkkitaloudessa sisällön lisäksi pitää saada muut linkkaamaan sisältöön, ja näin kasvattamaan lukijakuntaa ja tiristämään Google-mehua.

Osa journalismiteollisuudesta kuitenkin taistelee linkkitaloutta vastaan. Esimerkiksi uutistoimisto AP on yrittänyt taistella linkkitaloutta vastaan, tai ainakin asettaa sille ehtoja. Heinäkuussa AP ilmoitti, että se asentaa jokaiseen juttuunsa ohjelman, joka kertoo, millaisin oikeuksin juttua saa käyttää.

AP kutsuu ohjelmistoa sähköiseksi kääreeksi, ja se ilmoittaa AP:lle, missä juttua käytetään. Kääre on kuin koiran tutkakaulapanta, joka kertoo, missä elikko menee. AP haluaa asentaa kaulapannan, että se pystyisi estämään sisällön käytön ilman AP:n suostumusta.

AP:n mukaan sen tuottaman sisällön käyttö pienimmissäkin määrin vaatii sopimuksen AP:n kanssa. Myös uutisen näkyminen hakukoneissa kuten Googlessa, Bingissä ja Yahoossa, sekä uutisaggregaateissa ja blogeissa.

AP myös haluaisi yhtiön omistavan 1 400 amerikkalaisen sanomalehden liittyvän ponnistukseen. Mutta sanomalehdet eivät ole ainakaan julkisesti liittyneet mihinkään rintamaan.

Uutisvälineillä – ja kellä tahansa nettijulkaisijalla – on jo mahdollisuus estää sisältönsä näkyminen hakukoneiden hakutuloksissa. Esimerkiksi minä voin kääntää päälle tästä blogista asetuksen, etteivät kirjoitukseni näy Googlen hakutuloksissa. Mutta miksi niin tekisin? Ideahan on juuri olla näkyvissä ja mahdollisimman suuren yleisön saatavilla.

Ei AP:kään halua sisältönsä tulevan haudatuksi, vaan se haluaa rahaa linkeistä. Kuten AP:n johtaja Tom Curley sanoi kuuluisaksi tulleessa kommentissaan:

“Jos joku voi rakentaa miljardibisneksen avainsanoista, me voimme rakentaa monimiljoonabisneksen otsikoista, ja me teemme sen”, Curley sanoi.

Mitä tapahtuu, jos AP alkaa toimia uhkauksensa mukaan? Linkkaaminen AP:n juttuihin vähentyisi, koska linkkaaminen vaatisi neuvotteluproessia AP:n kanssa. Se hidastaa kirjoitus- ja julkaisuprosessia. En minäkään bloggaajana linkkaisi AP:hen – vaan sellaiseen sisältöön, joka ei ole monimutkaisen neuvotteluprosessin takana. Sisältöähän netissä riittää, joten muita lähteitä, jotka sallivat linkkaamisen, löytyy suurimmassa osassa juttuja.

Linkkaisin esimerkiksi uutistoimisto Reutersiin. He ovat kiitollisia linkkauksestani. Reutersin johtaja Chris Ahearn nimittäin uskoo linkkitalouteen. Hän haluaa Reutersin juttuihin linkattavan mahdollisimman paljon.

Enkä halua maksaa siitä, että linkkaan AP:n juttuun – sehän on AP:n etu, että vien lukijoitani heidän sisältönsä ääreen. Jos heidän sivuillaan olisi mainoksia, heidän mainostilansa saisi lisäarvoa. Oikeastaan, AP:n pitäisi maksaa minulle siitä, että linkkaan heidän sisältöönsä.

Kuten mediaprofessori Jeff Jarvis sanoo, linkit ovat lahjoja, jotka annetaan tai ansaitaan, mutta ei niitä voi ostaa. Eikä niitä silloin voi myöskään myydä. Linkkien eli nettiliikenteen saajan pitää itse selvittää, miten liikenteellä voi tehdä rahaa, kuten Jarvis sanoo.

Journalismin linkkisodassa törmäävät erilaiset ajatusmaailmat. Yhdellä puolella ovat jakamiseen ja lähteiden paljouteen tottunut nettisukupolvi. Toisella puolella on offline-maailman leiri, joka on tottunut hallitsemaan jakelukanavia ja kontrolloimaan siten sisällön saatavuutta. Kummassa leirissä sinä olet?