Uutiskauppa

Hyperyksillöllisiä uutisvirtoja, hyperkohdistettuja mainoksia. Rahasto rahoittamaan journalistisia kasvuyrityksiä. Digitaalinen journalistien mainetta tarkkaileva järjestelmä, joka perustuu vertaistoimintaan. Laajakaistayhteys kaikille.

Nämä ideat esitettiin viime viikolla Forum on Communications and Society-konferenssissa Aspenissa, Coloradossa. Aspen Instituutin järjestämä tapahtuma keskusteli journalismin liiketoimintamalleista.

Paikalla olivat Yhdysvaltojen mediamaailman kärkinimet. Ratkaisua uutisteollisuuden hämmennykseen etsivät sanomalehtien päätoimittajat, uutiskentän uudet pelaajat kuten Google ja Mozilla, journalismia tuottavat järjestöt, kasvuyritykset ja pääomasijoittajat.

Nykyiset journalistiset todellisuudet kohtasivat kokouksessa. Yhdessä todellisuudessa paperille painetulla sanomalehdellä on valoisa tulevaisuus. Esimerkiksi Dean Singletonin, uutistoimisto Associated Pressin johtokunnan puheenjohtaja ja lukuisten sanomalehtien omistajan, mielestä sanomalehden liiketoimintamalli voi säilyä nykyisellään. “Painettua sanaa painettuna paperille”, Singleton linjasi.

Samasta todellisuudesta journalismia katsoi Gordon Crovitz, Yhdysvaltain johtavan talouslehden Wall Street Journalin entinen kustantaja ja kehitteillä maksujärjestelmän, Journalism Online LLC:n perustaja. Hän näki mahdollisuuksia nostaa painetun lehden hintaa, jos uutissivustot alkavat veloittaa netissä julkaistusta sisällöstä.

Mutta Jeff Jarvisin, City University of New Yorkin apulaisprofessorin mielestä olemme astumassa painetun lehden jälkeiseen aikakauteen. Jarvis esitteli konferenssissa uuden uutistalouden mallin. Malli perustui pitkälti hyperpaikallisiin blogeihin, jotka toimivat mainostulojen nojalla. Malli oletti, ettei alueella enää ilmesty sanomalehteä.

Piilaakson näkökulmasta asiaa katsoi Kachingle-maksujärjestelmän keksijä (katso aiempi postaukseni Kachinglesta tästä) Cynthia Typaldos, jonka mielestä lukijat saadaan maksamaan uutisista vapaaehtoisesti sosiaalisten signaalien avulla.

Wikipediaa pyörittävän Wikimedia Foundationin johtajan Sue Gardnerin mielestä myös muut kuin ammattitoimittajat ovat osa journalismin tuotantoa. Hän näki uutisten tehtävän muuttuneen: tehtävä ei ole enää niinkään kertoa ihmisille asioita, vaan tarjota tila ja ylläpitää keskustelua.

Samoilla linjoilla oli Scott Lewis, Voice of San Diegon toimitusjohtaja. Voice of San Diego on voittoatavoittelematon järjestö, joka tuottaa paikallisia uutisia San Diegossa, Etelä-Kaliforniassa.

Hänen mielestään journalismi ja uutiset ovat vain yksi osa Voice of San Diego-instituutiota, jonka tehtävä on sivistää kansalaisia ja saada heidät tietoisiksi yhteiskunnasta, esimerkiksi paikallisista päätöksentekoprosesseista. “Emme etsi nettisivullemme silmäpareja, vaan keskitymme palvelemaan lukijoita ja vaikuttamaan yhteisöön”, hän sanoi.

Paitsi lukuisia näkökulmia journalismin tuotantoon, osallistujilla oli erilaisia journalismin kulutustapoja. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja journalistinakin työskennellyt Madeleine Albright kertoi lukevansa useita sanomalehtiä joka päivä, painettuna paperille.

Toisessa journalismin kulutuksen ääripäässä oli 26-vuotias Jacob Colker, verkkovoimaa vapaaehtoistyöhön kanavoivan the Extraordinaries-yrityksen toimitusjohtaja. Colker saa uutisensa verkostoltaan Twitterin kautta, ja menee enää harvoin uutisen alkulähteille.

Kun tätä journalistisen näkökulmien runsautta katsoo, ei ole ihme, ettei kokous päässyt yksimielisyyteen journalismin liiketoimintamalleista. Mutta ehkä yksimielisyyttä ei tarvitakaan. Uutisten tuottajat -uudet ja vanhat järjestelmät- voivat kokeilla uusia malleja. (Hyvä katsaus erilaisiin liiketoimintamalleihin journalisti Steve Outingin esityksessä aiheesta.)

Mutta onko uutisteollisuudella rohkeutta kokeilla?

“Rohkeuden tilapäinen markkinahäiriö”, kuvasi sijoittaja ja avaruudessakin vastikään käynyt Esther Dyson EDventure Holdingsista journalismin tilaa. Onko hän oikeassa.

Osaltaan kyllä. Perinteinen media ei ole juuri uusia liiketoimintamalleja kokeillut. Keskustelu konferenssissa kertoi tästä: keskustelu keskittyi pohtimaan, voisiko vanhaa tilausmallia soveltaa nettijulkaisemiseen. Yksi esimerkki tästä on esimerkiksi freemium-malli, jossa lukijat maksavat osasta sisältöä, mutta suurin osa sisällöstä on ilmaista, ainakin aluksi.

Miksei perinteinen media kokeile uusia maksumalleja? Esimerkiksi mikromaksuja tai lahjoituksia saadakseen selvilel, kuinka suuri osa lukijoista on valmiita maksamaan hyvästä sisällöstä?

Yksi syy saattaa olla se, että uutisteollisuus on tottunut tekemään kovaa tulosta. Lahjoitukset tuntuvat näpertelyltä, ja ajatuskin lahjoitusten vastaanottamisesta voi ehkä tuntua nöyryyttävältä. Ja kuten Sue Gardner Wikimediasta huomautti, suuret yritykset ja organisaatiot eivät useinkaan ole parhaimpia paikkoja innovaatoiden tekemisille tai kokeilemiselle.

Siksi ei ollutkaan yllätys, että Marissa Mayer, yksi Googlen johtohahmoista, esitti konferenssin kiinnostavimman idean: hyperyksilölliset (hyperpersonalized) uutisvirrat. Mayerin mukaan idean voisi toteuttaa vaikkapa Google, Twitter, Facebook tai jokin perinteinen uutisorganisaatio.

Mutta palataan rohkeuteen. Esther Dysonin havainto rohkeuden puutteesta ei kata koko kuvaa. Journalismissa on paljon rohkeutta. Uusia tuotanto- ja liiketoimintamalleja kokeillaan. Esimerkiksi teknologiablogit Piilaaksossa puskevat eteenpäin mallillaan, joka perustuu pitkälti tapahtumien järjestämiseen ja sponsoreihin. Järjestöt, kuten ProPublica, tekevät tutkivaa journalismia lahjoitusvaroin.  Meneillään on myös useita verkkovoimaa hyväksikäyttäviä journalismihankkeita kuten Spot.Us San Franciscossa.

Havainto rohkeudesta on silti tärkeä. Sanomalehdet tarvitsevat rohkeutta katsoa, mihin yhteiskunta ja teknologia ovat menossa, sen sijaan että ne keksisivät uutisorganisaatioita uudestaan. Pääomasijoittajat tarvitsevat rohkeutta sijoittaakseen. Järjestöt tarvitsevat rohkeutta kokeillaakseen uutta.

Mutta tärkeintä on, että kaikki pelaajat uutiskentällä rohkenevat katsoa ja kuunnella lukijoita, osallistujia, kansalaisia, käyttäjiä - miksi ikinä heitä halutaankaan kutsua. Vain siten selviää, millaista journalismia he arvostavat ja mistä he ovat valmiita maksamaan.

Ratkaisu journalismikentän hämmennykseen voi nimittäin näyttää myös hyvin yksinkertaiselta. Sitä se on pääomasijoittaja Fred Drasnerin silmissä: “Meidän pitää selvittää, mitä kuluttajat haluavat, tehdä tuote ja myydä se.”

FOCAS-konferenssin televisiointi Ground Reportissa http://www.groundreport.com/aspeninstitute/

FOCAS Twitterissä. #FOCAS09