Loistava Buzz-virta tässä, Jyri Engeström

Twitter-puhinaa tässä

Liveblogi suomeksi, Krista Kauppinen, Aalto Entrepreneur Society

Liveblogi englanniksi, Olli Sulopuisto, Nonfiktio.fi

Markkinointi&Mainonta kommentoi

Tuija Aalto Tuhat sanaa -blogissaan ja kännyvideota tässä

Missä muualla ja mitä? Heitä linkki kommentteihin!

14:08 Helsingin Sanomain Säätiö on jakanut jo lähes 15 miljoonaa euroa rahoitusta journalismin tutkimukseen. Parhaillaan Päivälehden museossa on esillä Sanomalehden Tulevaisuus- näyttely.

14:10 USA:ssa oli vuonna 2009 40,000 toimittajaa. Toimittajien lukumäärä on laskenut noin puoleen vuoden 1992 luvuista, viimeisten vuosien aikana kiihtyvään tahtiin. Tällä kehityssuunnalla on ollut merkitystä jounalismin laatuun mm. ulkomaan kirjeenvaihtajien ja poliitiikkaa seuraavan lehdistön määrän vähentyessä.

14:14 Tanja Aitamurto aloittaa oman puheenvuoronsa.

14:16 Lehtien perinteinen tulomalli on että, tulot tulevat pääasiassa mainostuloista.

14:17 Tilanne on paradoksaalinen: kysyntää journalismille on ja yleisö on suurempi kuin koskaan, mutta vanhat tulomallit eivät enää ole tuottavia.

14:18 Tanja keskittyi tutkimuksessaan ratkaisuihin, eikä ole lähestynyt aihetta ongelmien näkökulmasta. Vaikka niitä ongelmia riittääkin.

14:19 San Franciscon alueella on paljon nonprofit tahoja jotka keskittyvät “slow journalismiin”. Niiden missio on enemmin yhteiskunnan voimaannuttaminen ja tietoisuuden ja (poliittisen) tahdon kasvattaminen, kuin puhdas tiedottaminen.

14:21 Huolestuttava trendi: perinteiset uutisorganisaatiot eivät enää voi kattaa kaikkia syntyviä uutisaiheita, joten erilaiset etujärjestöt vastaavat entistä enemmän tiedotuksesta ja journalismin tuottamisesta. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole täysin puoluueettomia, vaikka niin usein väitetäänkin.

14:22 Attention brokers, huomion kerääjät – sanomalehtien rooli on muuttunut ja ne eivät toimi enää pääasiallisina uutislähteinä.

14:23 Tanja Aitamurto esittelee lapsuudensa tärkeimmän uutislähteen: Pohjolan Sanomat.

14:26 Sponsored posts: lehti tai nettisivu tekee selväksi että juttu on yrityken tai organisaation sponsoroima – ei siis täysin puoluueton.

14:28 Voisivatko journalismin tuottajat esim. sanomalehdet saada tuloja hyödyntämällä heidän osaamisensa tapahtumien järjestämiseen?

14:29 Demand media – uutisten massatuotanto tai sisältötehtaat. Laatu saattaa laskea, mutta yleisö saa mitä haluaa: tietoa aiheista joista he hakevat tietoa ja jotka ovat ajankohtaisia.

14:31 Perinteiset mediat jättävät aukkoja jälkeensä. Tämän aukon täyttää hitaan, tutkivan journalismin suuntaus, jolle on edelleen kysyntää.

14:32 NYTimes veloittaa sähköisestä sisällöstään ensi vuodesta alkaen maksumuurin avulla, jossa ensimmäiset artikkelit ovat ilmaisia, sen jälkeen täytyy maksaa. Tällä yritetään siirtää lukijoita takaisin paperilehden pariin.

13:34 Millaisilla ansaintamalleilla journalismia kustannetaan tulevaisuudessa? Vastaus on jonkinlainen hybridimalli: mainostulot, tapahtumamaksut, crowdsourcing, crowdfunding, lahjoitukset, tilausmaksut etc.

14:36 Osaavatko lehtien tuottajat löytää nämä rahavirrat?

14: 37 Tiedon keräämisen ja välittämisen lisäksi journalismin tuottajilla on tulevaisuudessa tärkeä rooli tiedon kuratoijana. Googlenews, Yahoonews ja Huffingtonpost ovat tällaisia journalismiagregaatteja.

14:38 Tärkeä huomio: mediakonvergenssin myötä median kuluttajilla ei ole tärkeää mikä tiedon alkuperäinen lähdemedia on, ainakin USA:ssa.

14:39 Voice of San Diego ja Huffingtonpost eivät ole verkkojulkaisuja – ne ovat uudenlaisia sisällön tuottajia ja uutisorganisaatioita – niille ei ole vielä keksitty termiä.

14:41 Journalismin muutos on oire suuremmista yhteiskunnallista muutoksesta – markkinoijat, karttojen tekijät, pankkiala… muutkin instituutiot ovat murroksessa.

14:42 Journalpreneur – uudenlaiset yrittäjähenkiset toimittajat. Heidän havainnoista ja innovaatioista voi olla hyötyä myös isoille mediataloille.

14:43 “Nothing works, everything might.” on suurten kokeilujen aika.

14:45 Panelistien esittely:

Perustaja ja osakas Helene Auramo, Indiedays.com ja Zipipop. Hän saa uutisensa kännykän kautta. Twitterissä Kauppalehti, Taloussanomat, kavereiden linkit. Hän ei ole tilannut sanomalehtiä vuosiin. http://indiedays.com/

14:46 Googlen alumni, Jaikun perustaja Jyri Engeström. Google Buzz julkaistiin vastikään. Hän etsii hyviä ideoita siitä mitä lähtisi tekemään seuraavaksi. Aika kuluu verkossa, entistä enemmän puhelimen kautta. Tilasi vastikään hesarin, mutta ei ole ehtinyt lukea sitä kovinkaan usein. http://www.thinglink.com/weSwitch

14:49 Toimitusjohtaja Mikael Jungner, Yleisradio. Hän seuraa twitteriä. Se on tapa päästä käsiksi tärkeisiin tiedonjyviin. Twitterissä saa itse valita maailmasta fiksuimmat seurattavat ja lukea mitä he lukeva.

14:51 Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Sanoma News saa edelleen suurimman osan uutisistaan painetuista medioista.

14:52 Pentikäinen kertoo että journalismin tulorakenne Suomessa tasapainoisempi kuin USA:ssa. Noin 60:40 mainostuotot:levikkituotot ennen nykyistä taantumaa. Nyt noin 50:50. Häneltä kysyttiin Sanoma Newsin näkemystä integroidusta mainonnasta, jossa mainokset puetaan artikkeleiden näköisiksi.  “Toivon etten näe sitä päivää.”

14:55 Auramo kertoo että mainonta on kiinnostava bloggaajan näkökulmasta. Se tuo haasteita läpinäkyvyydelle. Indiedaysilla on sopimus eettisten toimintaperiaatteiden noudattamisesta, koska bloggaajat saavat paljon esim. ilmaisia tuotenäytteitä.

14:57 USA:ssa on ollut skandaaleja liittyen tähän läpinäkyvyyteen – tai sen puutteeseen. Tällaisia piilosponsoiroituja blogipostauksia ja tuotearvioita on tullut ilmi useita viime vuosina.

14:58 Engeström kommentoi että on olemassa asioita joita ihmiset haluavat tehdä. Keskustelu siirtyy usein nopeasti  liiketoiminta- ja ansaintamalleihin, ennen kuin mietitään mikä oikeasti kiinnostaa ihmisiä. Bloggaminen tuo kasvot ja keskustelevuuden journalismille – ja lisää sen kiinnostavuutta.

15:00 Pentikäinen on sitä mieltä että kaikkien alalla toimivien tulee lukea Tanjan tutkimusraportti. Nämä trendit tulevat vaikuttamaan kaikkien tulevaisuuten. Nykyinen suomalainen mediamaailma on murroksessa.

15:03 Mitä Suomi on tuonut kansainvälisen median maailmankartalle? Jungner kysyy. “Ei yhtään mitään.” hän väittää. Ei kannata olla ylpeä siitä ettei Kindle, GoogleMaps tai iPhone ole vielä tullut Suomeen.

15:06 Ei Suomen median tulevaisuus näin synkkä ole, Pentikäinen vastaa Jungnerin puheenvuoroon. Esim. sähkoiset lukulaitteet ovat erittain kiinostavia julkaisijan ja mediatalon näkökulmasta.

15:08 Auramo kertoo tuntemistaan blogeista ja bloggareista. Muotiblogit ovat usein erittäin vuorovaikutteisia ja bloggaajat esiintyvät melko avoimesti netissä – ja ottavat lukijoiden palautteen esim. pukeutumisestaan tosissaan.

15:10 Engeström esittelee Newsmill.se sivutoa, jonka yhtenä sijoittajana on ollut pohjoismaalainen mediatalo Bonnier.

15:12 Pentikäinen: “Kyllä perinteisissäkin medioissa ajatellaan lukijoita.” Journalistit eivät näissä tulevaisuuden skenaarioissa ole enää ammattilaisia, vain tekevät sitä harrastuspohjalta, vapaaehtoisesti tai muun työn ohella, mikä aiheuttaa huolia.

15:13 Tanja vahvistaa edellisen. USA:ssa journalismi on nykyään entistä enemmän tehtävä, ei ammatti.

15:14 Jungner: Pentikäisen puheenvuoron olisi voinut pitää parilla sana muutoksella 90-luvun alussa pankkitoimihenkilöiden edustaja. Nyt pankkiala voi kuitenkin hyvin ja tulot tulevat uusilla malleilla. Vaikka amatöörijournalisteja on entistä enemmän, ammattilaiset pomppaavat massasta kuin majakat – ne toimivat tiedonvirran ja journalismin ohjaajina, kuratoijina ja suunnannäyttäjinä.

15:17 Ville Vesterinen, Arctic Startup. “Pohjoismaalaisen Tech Crunchin” perustajajäsen kertoo arcticstartup.com sivujen tavoitteista. Ne tuovat esille paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä. Tuloja tulee pääasiassa event busineksestä ja konsultoinnista.

15:20 Yleisökysymys: Mikä on 10 vuoden päästä Sanoman ansaintalogiikka? Entä YLE:n? Mikä on ihmisten mediaan käyttämän ajan muutos? Mikä on arvio tulevaisuudesta?

15:22 Pentikäinen uskoo että viiden vuoden päästä sähköisten medioiden sisältötuotot ovat kasvaneet. Vallankumuoksellista muutosta ansaintamalleihin ei ole tulossa lähitulevaisuudessa.

15:23 Jungner: ABC Suomi (iso kansa joka käy ABC huoltoasemilla) siirtyy uusiin asioihin. Aikaa on 1-1,5 vuotta suurten suomalaisten mediatalojen tarttua tähän mahdollisuuteen ennen kuin suuret kansainväliset toimijat tulevat Suomen markkinoille. Rutiinit ja käytettävyys ovat kaikki kaikessa – kuka muuttaa kansan tavat?

15:26 Pentikäinen: Suomessa on tapahtunut jo muutos. Se on tapahtunut hiljalleen. Suurta äkillistä muutosta ei varmaan tule.

15:27 Jungner: Iltapäivälehtien nettisivut ovat Suomen suosituimpia, mutta laatu ei ole parhainta. Jos lukijoille ei ole tarjolla laadukkaita verkkomedioita, ne tarttuvat ulkomaalaisiin vaihtoehtoihin. Obama on meillekin positiivinen johtaja, koska Suomessa vastaava hahmoa ei ole.

15:29 YLE:ssä kärki näissä asioissa on ihmisten itseilmaisu. Kohtaus.fi palvelu toimii esimerkkinä tästä. Olennaista ei ole että käsikirjoitus etenee tuotantoon, vaan että ihmiset saavat raamit harrastukselleen.

15:32 Engeström kommentoi asiaa teknologiayrittäjän näkökulmasta. Innovaatio mistä lähdettiin puhumaan edellyttää teknistä innovaatioita, se ei ole enää sisällöntuotannollista kekseliäisyyttä. Esim. Lifestyle mediassa kiinnostaa usein nimenomaan kuvat. Lukijat lähestyvät kirjoittajaa usein kysymyksellä: “Mistä tuon jutun saa?” Saako media tarjota linkin, jolla lukija voi ostaa tuotteen?

15:35 Pentikäinen kommentoi uudelleen sponsoroituja artikkeleja. Hän ei halua nähdä näitä Hesarissa, mut muissa medioissa ne voivat toimia. Lama osoitti sen että tilaaajat ovat valmiita maksamaan hyvästä sisällöstä – lukija- ja tilaajamäärät ovat pysyneet ennallaan tai kasvaneet.

15:37 Auramo: voisi luulla että asiantuntijat ovat mielenkiintoisimpia bloggaajia, mutta ainakin muotiblogeista suosituimpia ovat ne joihin lukijat samaistuvat. Lukijat viettävät blogin sivuilla keskimäärin 7min / vierailu.

15:40 Tanja esittelee Kachingle nettipalvelua, joka on joukkorahoittamismalli jolla lukijat voivat lukea eri mediatalojen tuotantoa ja maksaa siitä sisällöstä mitä ne haluavat tukea.

15:43 Jungner: Suomalainen journalismi on kuin vakuutus joka on hyvä olla. Se tuli ilmi esim. vaalirahaskandaalin aikaan. Demokratian kannalta on tärkeää että on infrastruktuuri joka voidaan polkaista käyntiin tarvittaessa. Sen takia on tärkeää rakentaa sellaista maailmaa, jossa tällaiset toimijat voivat elää ja voida hyvin bloggaajien ym. rinnalla.

15:46 Engeström: Syntyy uusia tapoja maksaa sisällöntuottajille, mikä on hienoa. Esim. musa-alalla sisällönostamisen sijaan kuluttajat haluavat maksaa siitä että voivat jakaa sisältöä muille esim. playlistejen avulla.

15:48 Jungner: Yksittäisten ideoiden arvo on nolla. Ideoiden konseptoiminen ja skaalaminen liiketoiminnaksi on se oikea haaste, jos halutaan kehittää Suomen kansantaloutta.

15:49 Markus Ossi, tarkkamarkka.com säästämissivujen perustaja kertoo että “demand media” 15-20 euron uutiset, ovat Suomessa jo.

15:50 Yleisökysymyksien aika alkaa.

15:54 Jungner: “Elisa Viihde on konseptina paras jonka olen näynyt muutamaan vuoteen.”

15:54 Markku Huusko, Uusisuomi.fi, kysyy paneelin mielipiteitä suomalaisten medioiden uutistoimitusten koon kehityksestä ja tuottavuudesta.

15:55 Pentikäinen vastaa että toivoo Hesarin toimituksen pysyvän nykykoossaan, vaikka kehitys yleisesti alalla on tehdä sama tai enemmän vähemmällä työvoimalla.

15:57 Tanja vastaa että Huffingtonpostilla on pääomasijoitusrahaa, mutta he kertovat että he voisivat elää mainostuloilla.

15:59 www.palvelut.ilkka.fi osoittaa sen että pk-yrittäjät haluavat tehdä paikallisten medioiden kanssa yhteistyötä ja mainostaa niiden kautta aluellisesti.

16:03 Esko Kilpi yhtyy keskusteluun: mielenkiintoista nähdä mistä puhutaan, sillä silloin näkee myös mistä ei puhuta. Yksi asia mitä ei olla mainittu keskustelussa on käyttöliittymät. Sanomalehti on erittäin vaikea käyttöliittymä.

16:04 Pentikäinen on sanomalehtien käytettävyydestä eri mieltä. Hän on sitä mieltä että sanomalehti on luultua ekologisempi. “Sen kotiin kuljettaminen vastaa hiilijalanjäljeltään 15 Google-hakua.”

16:05 Engeström ei allekirjoita edellä mainittua tilastoa. Sen paikansa pitäävyys crowd sourcetaan.

16:06 Jungner on samaa mieltä käytettävyyden merkityksestä.

16:07 Tanja kysyy vielä lopuksi: Missä on journalismin tulevaisuus?

Auramo: Kiinnittää huomiota myös online videoiden tuomiin mahdollisuuksiin.

Engeström: Osallistuva media.

Jungner: Ammattimaisen journalismin tulevaisuus on riippuvainen siitä että säilytetään kieliperusteinen, suomalainen, maailman tapahtumista kiinnostunut yleisö.

Pentikäinen: Journalistien kyvystä tuottaa merkityksellistä sisältöä lukijoille

16:10 Paneelitilaisuus päättyy. Keskustelu jatkuu.

Tilaisuudessa julkistetaan @tanjaaitan tutkimus 10 väitettä journalismin tuhosta – ja miksi niistä ei kannata huolestua. Journalismin trendit Yhdysvalloissa vuonna 2009.

Tilaisuuden järjestää Helsingin Sanomain Säätiö.

Journalismin tulevaisuudesta keskustelemassa @heleneauramo, @mikaeljungner, @jyri ja Mikael Pentikäinen.

Helene Auramo, perustaja ja osakas Indiedays.comissa, Zipipopin toimitusjohtaja

Mikael Pentikäinen, Sanoma Newsin toimitusjohtaja

Mikael Jungner, Yleisradion toimitusjohtaja

Jyri Engeström, Googlen alumni, Jaikun perustajajäsen

Ole kuulolla, maanantaina lisää!

Sacramento Press kertoo Sacramenton, Kalifornian osavaltion pääkaupungin uutiset. Julkaisu alkoi ilmestyä netissä viime vuoden lokakuussa.

“Perustimme julkaisun, koska kaupungin päälehti Sacramento Bee ei kirjoita kaupungin asuinalueista tasavertaisesti. Myös kaupunkipolitiikka on huonolla seurannalla”, SP:n perustajajäsen ja sitä kustantavan yhtiön omistaja Geoffrey Samek sanoo.

SP:n liiketoimintamalli on tyypillinen uuden ajan paikallisille julkaisuille, joita putkahtelee eri puolille Yhdysvaltoja. Erityistä on SP:n tarjoama sosiaalinen median neuvonta paikallisille yrityksille.

“Sosiaalisen median paketti on yksi nopeiten kasvavista tulonlähteistämme”, sanoo Samek.

Yksi Sacramento Pressin toimittajista neuvoo yrityksiä, miten käyttää sosiaalisen median välineitä kuten Facebookia ja Twitteriä. Hän myös hallinnoi yritysten käyttäjätilejä sosiaalisessa mediassa.

SP:n sisältökonsepti poikkeaa perinteisestä siinä, että kansalaisavustajat tuottavat suuren osan sisällöstä. Lehden yli 600 avustajaa työskentelee vapaaehtoisvoimin eli ilmaiseksi.

Sisältöä valvoo yhteisö eli SP:n lukijat. Wikipedian tapaan lukijat voivat ilmoittaa ylläpitäjille asiattomista jutuista tai kommenteista.

SP hamuaa yhteisöä mukaan toimintaan muun muassa järjestämällä työpajoja, joissa avustajia – tai ketä tahansa asioista kiinnostunutta – koulutetaan kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta.

SP:n palkkalistoilla on 17 työntekijää, joista osa on ammattitoimittajia. Hekin kirjoittavat juttuja, mutta myös valvovat sisältöä ja kouluttavat avustajia.

Sacramento Press on siten yksi esimerkeistä, joissa toimittajan rooli muuttuu pelkästä sisällön tuottajasta “kuraattoriksi”, sisällön järjestelijäksi ja valvojaksi.

SP:n nettisivuilla on käteviä, lukijaa hyvin palvelevia ominaisuuksia. Jokainen juttu kuuluu “juttujanaan” eli storylineen. Tämä tarkoittaa, että samasta aiheesta kirjoitetut jutut linkittyvät automaattisesti toisiinsa. Lukiessaan aiheesta kirjoitettua juttua, lukija voi klikata storylinea, ja esille tulee koko juttuhistoria.

Ominaisuus muistuttaa Googlen, New York Timesin ja Washington Postin kokeilua Living Stories. Siinä jutut järjestyvät aiheittain, jolloin lukijoiden on helppo löytää samasta aiheesta kirjoitettua sisältöä.

Samekin mukaan SP alkaa tuottaa voittoa ensi vuoden alkupuolella. Sen jälkeen SP haluaa alkaa myydä konseptiaan Yhdysvalloissa, mahdollisesti franchising-periaatteella.

Videossa Geoff Samek kertoo Sacramento Pressistä sekä journalismin ja it-tieteen näkökulmien yhdistämisestä.

Matkassa oli mutka: reissu maksaisi 10 000 dollaria. Mistä sellainen raha? Ei ainakaan pienentyvien tulovirtojen kanssa kamppailevilta lehdiltä! New York Times maksaisi juttupalkkion, mutta ei matkakuluja.

Stanfordista juuri maisteriksi valmistunut Lindsey kuuli Spot.Usista, rahoitusmallista, jossa freelance-toimittajat rahoittavat juttuprojektejaan lukijoiden lahjoituksilla.
Katso aikaisempi postaukseni Spot.Usista ja joukkorahoituksesta tästä.

Lindsey laittoi juttuideansa Spot.Usin sivuille ja esitteli ideaansa videolla. Aluksi vain hänen äitinsä ja ystävänsä lahjoittivat jutulle, ja Lindsey ajatteli, ettei projekti onnistu. Sitten New York Times kirjoitti journalismin uusista liiketoimintamalleista ja mainitsi Lindseyn hankkeen.

Lahjoituksia alkoi virrata. Juttu keräsi 6 000 dollaria kolmessa viikossa. New York Times julkaisi Lindseyn jutun, ja Spot.Us sai sulan hattuunsa: ensimmäinen NYT:issä julkaistu juttu, joka rahoitetettiin Spot.Usin kautta.

Millainen kokemus joukkorahoitus on toimittajalle? Olen haastatellut tutkimukseeni viittä toimittajaa, jotka rahoittavat juttujaan Spot.Usissa.

Ensinnäkin, julkinen “pitchaaminen” eli juttuidean myyminen suoraan yleisölle on uutta journalismissa. Perinteisessä mallissa toimittaja myy juttuideansa lehdille, ei yleisölle suoraan.

Lindseyn, ja muiden Spot.Us-toimittajien mukaan suora yhteys lukijoihin on palkitsevaa ja erittäin motivoivaa. Motivaatio on erilaista kuin perinteisessä journalistisessa prosessissa, toimittajat sanovat.

“Se on enemmän kuin ammatillisesti motivoivaa – on henkilökohtaisesti motivoivaa nähdä, että ihmiset ovat valmiita tukemaan työtäni omilla rahoillaan”, yksi toimittajista sanoo.

Toimittajat kokevat kirjoittavansa suoraan yleisölle – eivät päälliköille tai toisille toimittajille.

“Kun aloin kirjoittaa juttua, tiesin jo, mikä yleisö on. Kun kirjoitan tavallista juttua, joskus tuntuu kuin kirjoittaisi mustaan aukkoon,” Spot.Us-toimittaja sanoo.

Videossa alla Lindsey kertoo, miltä pitchaaminen julkisesti tuntuu.

Spot.Usissa toimittajien pitää myös saada kävijöitä Spot.Usin nettisivuille, että juttu saisi lahjoittajia. Osa toimittajista levittää tietoa juttuprojekteistaan sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa ja Twitterissä.

Näin teki esimerkiksi Lindsey, joka brändäsi itsensä GarbageGirliksi Twitterissä. Lindsey brändäsi itsensä “Roskatytöksi” (GarbageGirl), ja levitti tietoa projektistaan aktiivisesti. Hän sanoo, ettei varsinaisesti pyytänyt ketään lahjoittamaan jutulleen, mutta hän levitti tietoa projektistaan.

Osa toimittajista sen sijaan kokee juttuprojektien “kauppaamisen” epämukavaksi.

“Haluan päästä varainkeruutavoitteeseeni. Mutta toisaalta en halua lähettää sähköpostia tai laittaa Facebook-statukseksi “Hei, minulla on tämä juttuidea meneillään, harkitse lahjoittamista. Se ei tunnu luontevalta.”

“Olen toimittaja, en myyntimies”, sanoi yksi Spot.Us-toimittaja.

Toimittajille on tyypillistä vieroksua työnsä kaupallistamista tai kaupallisten termien käyttöä. Tästä kirjoittaa professori Mark Deuze.

Spot.Us-malli haastaakin toimittajien ammatti-identiteetin. Menestyäkseen Spot.Us-mallissa toimittajien on heräteltävä yhteisöä, että juttuidea saisi huomiota ja lahjoituksia.

Tämä yhteisön tavoittamisen tarve ei rajoitu vain Spot.Usiin tai joukkorahoitukseen. Deuzen mukaan luovuus ja kauppa lähentyvät toisiaan yhteiskunnassa, ja kuluttajien ja tuottajien välisistä suhteista tulee tärkeämpiä. Tämä kehitys edellyttää, että luovan alan työntekijät näkevät taitonsa, ideansa ja lahjakkuutensa myös kaupallisin termein. Journalistit perinteisesti kuitenkin arvostavat itsenäisyyttä ja toisten journalistien arvostusta enemmän kuin kaupallista vetovoimaa.

Jos Deuzen tulkinnat pitävät paikkansa, journalistien on alettava nähdä työnsä, taitonsa ja lahjakkuutensa myös kaupallisin termein.

Tämä vaatii journalisteilta uusia taitoja ja asennetta. Journalistikoulut ovat jo alkaneet vastata tähän tarpeeseen muun muassa lisäämäällä yrittäjyyden opetusta. Näissä kouluissa eivät kasva enää toimittajat, vaan journalpreneurit, eli journalistin ja yrittäjän yhdistelmät.

Lindsey puolestaan osoitti jo oivallista journalpreneur-henkeä, kun hän rohkeasti lähti mahdottomalta tuntuvaan projektiin ja saattoi sen onnistuneesti loppuun asti.

Joukkoistaminen on suomennos termistä crowdsourcing. Crowdsourcing tarkoittaa joukon viisauden – oli se tietoa, rahaa tai aikaa – hyödyntämistä erilaisiin tarkoituksiin.

Esimerkiksi sanomalehti voi joukkoistaa valokuvanhankintansa lukijoille ilmoittamalle nettisivuillaan, että juttuun Suomenlahden sinileväongelmasta tarvitaan valokuva. Kuka tahansa voi lähettää juttuun kuvan. Joukkoistaminen = kuka tahansa voi osallistua, avoin kutsu kaikille. Termistä käytetään myös suomennosta yleisöosallisuus.

Joukkovoima voi myös rahoittaa journalismia. Silloin termi on joukkorahoitus. Tunnetuin joukkorahoittamisen käyttäjä lienee Chris Albritton, amerikkalainen toimittaja. Hän rahoitti raportointiaan Irakin sodasta joukkorahoituksen avulla Back-to-Iraq-hankkeessaan.

Joukkorahoitusta käyttää myös Spot.Us, San Franciscossa ja Los Angelesissa toimiva voittoatavoittelematon järjestö.

Spot.Us toimii näin: Freelancer-toimittajat keräävät rahaa juttuprojekteilleen Spot.Usin nettisivuilla. Toimittajat esittelevät juttuideansa Spot.Usin nettisivuilla, tavoitteenaan saada yhteisö lahjoittamaan juttuidealle.

Jokaiselle jutulle on määritelty hinta, ja sivuilla kerrotaan, mistä hinta koostuu.

Sanomalehdet ja muut julkaisut voivat ostaa Spot.Usin kautta rahoitettuja juttuja. Jos juttu tulee ostetuksi, lahjoittajat saavat rahansa takaisin.

Tähän mennessä yli 800 ihmistä on rahoittanut yli 30 projektia. Keskimääräinen lahjoitussumma on yli 40 dollaria. Knight Foundationin (Yhdysvaltain Helsingin Sanomain Säätiö) rahoittama projekti aloitti vuosi sitten.

Spot.Us tuo uusia elementtejä toimittajan työhön ja journalismiin. Ensinnäkin, toimittaja myy juttuideaansa julkisesti yhteisölle. Tämä on uusi elementti toimittajan työssä – tavallisesti freelancer-toimittaja “pitchaa” eli myy juttuideansa julkaisu päälliköille, ei julkisesti kaikkien nähtävillä netissä.

Läpinäkyvyys on muutenkin tärkeä osa Spot.Usia. Toimittajat kirjoittavat juttuprojekteistaan, kun jutut ovat vielä tekovaiheessa. Lukijat voivat kommentoida, ehdottaa lähteitä ja jakaa tietoaan toimittajien kanssa. Näin journalistista prosessia avataan mahdollisimman paljon lukijoille.

Toisekseen, Spot.Us hajauttaa toimituksellisen päätösvallan siitä, millaisia juttuja tehdään. (katso blogipostaukseni aiheesta Huffington Postissa.) Lahjoittajat päättävät, millaisia juttuja he haluavat lukea. He ikään kuin äänestävät rahallaan haluamansa journalismin puolesta. Tämä vie portinvartijan roolin pois valtamedialta.

Olen tehnyt Spot.Usista tapaustutkimuksen, johon olen haastatellut Spot.Usin työntekijöitä, toimittajia ja lahjoittajia. Tarkastelen Spot.Usia esimerkkinä joukkoälyn (collective intellligence) valjastamisesta journalismin käyttöön. Kirjoitan pian lisää Spot.Usista ja joukkoälyn merkityksestä journalismissa.

Videossa Spot.Usin perustaja David Cohn antaa kaksi ohjetta, kuinka Spot.Usin kaltainen hanke kannattaa aloittaa, esimerkiksi Suomessa.

Miten löydämme liiketoimintamallin sanomalehdille?

Otetaan vanhasta mallista osat, jotka toimivat.

Näin sanoo Phil Bronstein, sisällönkehittämisen johtaja ja editor-at-large Hearst Newspapersissa. Hearst Newspapers on osa Hearst Corporationia, joka on yksi maailman suurimpia viestintäalan yhtiöitä. Yhtiö julkaisee aikakaus- ja sanomalehtiä, kuten Bronstein oli viime viikkoihin saakka myös San Franciscon valtalehden San Francisco Chroniclen päätoimittaja.

Tilausmaksut voivat Bronsteinin mukaan vielä toimia, jos lukija saa maksamalla lisäarvoa.

“Lukijat eivät maksa uutisotsikoista netissä, koska ne ovat ilmaiseksi saatavilla joka puolella. Jos San Francisco Chronicle poimii otsikot lukijalle elektroniseen kirjanlukijaan tai kännykkään, eikä lukijan tarvitse surffata esimerkiksi New York Timesin sivuille uutisia etsimään, palvelu tarjoaa lisäarvoa. Silloin lukijat saattavat maksaa tilauksesta.”

Kuulostaa iTunes-efektiltä journalismissa: Maksan siitä, että saan musiikin helposti Applen musiikkikaupasta iTunesista iPhoneeni, vaikka voisin saada samat kappaleet ilmaiseksikin. Hearst kehittää omaa elektronista kirjanlukijaansa, jota odotetaan markkinoille piakkoin, Amazonin Kindlen ja Barnes&Noblen Nookin kilpailijaksi.

Bronstein on pitkän linjan journalisti, ja hän on työskennellyt muun muassa sotareportterina eri puolilla maailmaa.

Hänen mielestään journalismi on kadottanut itsensä vuosien mittaan.

“Journalisteista on tullut vuosien mittaan liian röyhkeitä. Olemme alkaneet ajatella, että tiedämme paremmin kuin kukaan muu. Journalismi on aina tarvinnut  yleisön kumppanikseen, mutta olemme unohtaneet tämän.”

Tämä itsensä kadottaminen, ja liiketoimintamallin vanhentuminen ovat Bronsteinin mukaan johtaneet journalismiteollisuuden nykyiseen kriisiin. San Francisco Chronicle, alueensa valtalehti, on kärsinyt kriisistä pahasti.

Kriisin merkkinä alakerrasta kuuluu pauketta: Toimitusrakennusta remontoidaan. Toimituksen tiloja pienennetään, ja tiloja vuokrataan muuhun käyttöön.

Lehden omistaja Hearst Corporation yrittää pitää päänsä pinnalla uutisbisneksessä. Hearst lanseerasi vastikään uutisaggregaatti Let Me Knowin. Yhtiö yrittää puskea uusia innovaatioita markkinoille innovaatio-ohjelmansa avulla.

Bronstein on osa Hearst Corporationin Innovaatio-ryhmää. Tänä vuonna aloittanut innovaatio-ohjelma etsii ideoita journalismin kehittämiseksi, ja parhaimmat ideat saavat siemenrahaa Hearstilta. Ohjelma tekee myös yhteistyötä yliopistojen journalistikoulujen kanssa.

Videossa Phil Bronstein kertoo, millainen asenne auttaa löytämään liiketoimintamallin journalismille.

Craig Newmark istuu lempikahvilassaan San Franciscossa. Hänellä on edessään paketillinen kuivattua kananrintaa. Se on lahjani Newmarkille – tiedän hänen kiintymyksensä koiriin, ja koirat rakastavat kananrintaa.

Newmark on Craigslistin, maailman suosituimman luokiteltujen ilmoitusten sivuston perustaja. Hänet tunnetaan myös muun muassa hyväntekijänä ja vapaan internetin puolustajana. Joidenkin mielestä Craigslist on tuhonnut journalismiteollisuutta, koska luokitellut ilmoituksen ovat siirtyneet Craigslistiin ja lehdet ovat menettäneet tuloja.

Newmark on neuvonantajana monessa journalismiin liittyvässä projektissa, ja hän on viime aikoina pohtinut journalismin tilaa julkisuudessa.

Kuunnellaan, mitä hänellä on sanottavaa journalismin tulevaisuudesta.

“Sanot usein, etä luottamus on muotia journalismissa, että kaiken pitää perustua luottamukseen. Mitä tarkoitat?” kysyn Newmarkilta.

“Me kaikki haluamme uutislähteen, jonka juttuihin voimme luottaa. Näen liian paljon juttuja, joiden tarkoitus on johtaa lukijoita harhaan. Olen väsynyt siihen”, hän vastaa.

Hänen mielestään lehdet haastattelevat liian usein ihmisiä, joiden tehtävä on johtaa ihmisiä harhaan – haastateltavina on lobbareita ja eturyhmien edustajia.

“Olen jutellut toimittajien kanssa ohjelmien jälkeen, ja he tietävät, että eturyhmän ihminen oli siellä johtaakseen ihmisiä harhaan.”

“Mitä asialle voi tehdä?” kysyn.

“Puhua siitä. Löytää uutislähteitä, jotka ovat läpinäkyviä ja rehellisiä”, hän vastaa.

“Mutta uskotko, että journalismi voi olla objektiivista? Eikö objektiivisuus ole jo historiaa journalismissa?” kysyn.

“Journalistinen objektiivisuus on epäonnistunut. Journalistisen objektiivisuuden mukaan on okei haastatella ihmisiä, joiden tiedetään valehtelevan.”

“Ketkä tietävät että valehdellaan?”

“Toimittajat. He tietävät eturyhmistä, ihmisistä, joille maksetaan siitä, että he valehtelevat. Kuten vakuutusyhtiöistä tai isoista teleyrityksistä tiedetään, että ne valehtelevat. Tiedetään, että se on valetta, koska tutkiva journalismi asian osalta on suoritettu ja faktat ovat julkisuudessa.”

Tämähän muistuttaa vihreiden entisen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran ajatuksia. Soininvaara puhui joitakin vuosia sitten usein siitä, miten suomalainen journalismi laittaa juttuihin kaksi epätasa-arvoista asiaa rinnakkain: totuuden ja epätoden.

Millaisiin juttuihin Craig Newmark sitten on tyytyväinen? Riittääkö, jos jutussa on kaksi näkökulmaa rinnakkain?

“Ei, jos toinen näkökulmista on epärehellinen, koko juttu on epärehellinen eikä se ole objektiivista, ainakaan uutistenkuluttajan mielestä. Objektiivisuus on reiluutta, eikä journalismi ole reilua, jos joku osapuoli valehtelee.”

Miten journalismi on joutunut tälläiseen alennustilaan?

“Faktojen tarkistaminen on kallista. Nettijulkaisemisen luonne luo myös oman paineensa. Jotkin julkaisut, kuten teknologiablogi TechCrunch, ajattelevat että läpinäkyvyys on uusi objektiivisuus. Se on yksi objektiivisuuden malli.”

Newmark sanoo, että hän kertoo avoimesti omista sitoumuksistaan ja puolueellisuudestaan.

“Sanon esimerkiksi, että olen vapaamielinen pragamatisti. Se tarkoittaa, että olen libertaari, joka on altistunut suurelle määrälle todellisuutta, joskus surullista todellisuutta.”

Newmark lukee uutisensa mikroblogi Twitteristä, Newshour-televisio-ohjelmasta, RSS-syötteistä, New York Timesistä. Poliittiset uutiset hän kerää muun muassa Huffington Postista, InstaPunditista and Political Wiresta.

Parhainta työtä faktojen tarkistamisessa tekevät hänen mielestään television poliittiset satiirit DailyShow ja Colbert Report.

“Mitä mieltä olet syytöksestä, jonka mukaan Craigslist on syössyt journalismin tuhoon?” kysyn.

“Se on urbaani legenda. Ihmiset, jotka ymmärtävät journalismin bisnespuolen, ei väitä että Craigslist olisi suuri tekijä tilanteessa. Esimerkiksi Martin Nisenholtz New York Timesistä sanoi tämän jo vuosia sitten.”

“Ja lehdet olisivat voineet itse keksiä Craigslistin myös itse, jos olisivat halunneet”, sanon.

“Tiedän julkaisuja, joissa sitä ehdotettiin 10 vuotta sitten, mutta ei heitä kuunneltu”, Newmark sanoo.

“Millaisia innovaatioita journalismiteollisuuden pitäisi tehdä nyt?”

“En tiedä, tarvitseeko niiden innovoida ollenkaan niin paljon. Niiden pitää tarkistaa faktat. Niiden pitää myös saada apua lukijoiltaan uutisten valvomisessa ja valikoimisessa.”

Newmark alkaa puhua musiikkibisneksestä.

“Levy-yhtiöt ovat tottuneet jakamaan musiikin kuluttajille. Mutta nyt internet tekee sen. Levy-yhtiö auttaa artistia levyttämään. Mutta nykyisin myös monilla tietokonetyökaluilla voi äänittää. Levy-yhtiöiden tehtävä on ollut paikantaa ja myydä lahjakkuutta. Mutta jos musiikkikriitikot, fanit ja kuluttajan ystävät auttavat valitsemaan musiikin, tarvitaanko levy-yhtiöitä? Siinäpä haaste.”

“Minkä tahansa median pitää valvoa ja valikoida sisältöä. Jonkun pitää auttaa valikoimaan mitä lukea. Sisältö pitää toimittaa kuluttajille. Jos jokin osapuoli ei tuota lisäarvoa prosesissa, ei siinä paljon ole tulevaisuuden bisnesmallia”, hän jatkaa.

Vielä yksi kysymys: Miksi emme alkaisi julkaista uutisia Craigslistilla? Loistava jakelukanava, kymmeniä miljoonia käyttäjiä.

“Ajatus on kiehtova, mutta asiakkaamme eivät ole pyytäneet sitä. Me teemme, mitä asiakkaamme pyytävät ja näyttävät haluavan.”

Newmark haukottelee.

“Olenko noin tylsä?” kysyn.

“Et, mutta tarvitsen kofeiinia. Minun pitäisi pitää mukanani suklaapäällysteisiä kahvipapuja – ne pitävät hyvin hereillä eikä niitä voi syödä liikaa.”

Videossa Newmark pohtii innovaatioiden tarvetta journalismissa.

Otetaan kuollut sanomalehti, 149-vuotiaana lopetettu Rocky Mountain News. Tehdään kuolinsyyntutkimus. Mitä ruumiista löytyy?

Annetaan John Templen, Rocky Mountain Newsin entisen päätoimittajan ja kustantajan kertoa. Rocky ilmestyi viimeisen kerran helmikuussa 2009. Lehti oli journalismin talouskriisin ensimmäisiä kuolonurheja Yhdysvalloissa.

Hän ehti työskennellä Rockyssä 17 vuotta. Denverissä, Koloradossa ilmestynyt lehti voitti neljä Pulitzer-palkintoa vuodesta 2000 lukien.

Temple kertoi analyysinsä Rockyn kuolemaan johtaneista syistä viime viikolla journalismikonferenssissa Googlessa Piilaaksossa.

Keskityttiin printtiin = menneisyyteen. Kun Rocky alkoi ilmestyä myös netissä 1990-luvun puolivälissä, nettituotetta lähdettiin rakentamaan väärin. Nettilehden tavoite oli vahvistaa painettua lehteä ja varmistaa sen säilyminen. Nettituotteelle ei asetettu omia tavoitteita, eikä sitä markkinoitu. Se nähtiin vain paperilehden oheistuotteena, vähempiarvoisena.

Rocky kilpaili 1990-luvulla kiivaasti lukijoista alueen toisen päivälehden Denver Postin kanssa. Rocky käytti paljon resursseja kilpailuun eli niin sanottuun Denverin lehtisotaan.

“Ajattelimme, että voitto kilvassa takaisi vakaan ja tuottoisan tulevaisuuden. Satsasimme paljon resursseja printtisotaan”, Temple sanoi.

Kun raha valui painetun lehden markkinointiin ja eliniän pidentämiseen, nettituote jäi vähemmälle huomiolle.

”Sanomalehtien pitää lakata tekemästä päätöksiä sillä perusteella, miten päätös vaikuttaa perinteiseen tuotteeseen eli sanomalehteen. Sanomalehti ei voi määrittää tulevaisuutta.”

Rocky oli viimeiset 80 vuotta mediakonserni Scrippsin omistuksessa. Eräs Scrippsin johtajista tiivisti Rockyn kohtalon näin:

“Meillä oli etulyöntiasema ja päästimme tilaisuuden käsistämme. Emme päässeet irti ajatuksesta, että olemme sanomalehtiyhtiöitä.”

Kun lehti lopetettiin, Rockyn nettisivuilla oli noin 2,2 miljoonaa kävijää kuukaudessa. Paperilehden levikki oli noin 200 000. Suurimmillaan lehden levikki oli vuonna 2000, jolloin se oli noin 450 000 arkipäivisin, 550 000 sunnuntaisin.

Ei tajuttu nettiä. Rocky ei mukautunut tarpeeksi nopeasti nettiin.

“Emme ymmärtäneet, mitä pelikentälle oli tapahtumassa. Mediayhtiöt uskoivat, että he hallitsevat tilanteen, että he voivat omistaa markkinat. Emme ottaneet huomioon, että tällä uudella aikakaudella, kuluttajat hallitsevat”, Temple sanoi.

Rockyn kohtalo olisi voinut olla toinen, jos lehti olisi keskittynyt rakentamaan kontaktia yhteisöön netin työkalujen avulla. (postauksen lopussa olevassa videossa lisää yhteisön osallistamisesta.)

Myös nettijulkaisemisen menestystä mitattiin väärin.

“Sitä mitattiin sillä perusteella, millainen vaikutus uudella tarjonnalla oli ydintuotteeseen, ei uusien tuotteiden mittareilla. Tämä oli iso virhe.”

Myöhemminn Scripps omistajana alkoi panostaa nettiteknologiaan enemmän. Mutta teknologiaa ei sovellettu julkaisemiseen netin lähtökohdista – tuotteita rakennettiin hitaasti, päämääränä täydellinen järjestelmä. Netissä kaiken pitäisi olla nopealiikkeistä ja kevyttä. Tuote pitäisi julkaista nopeasti, ja sen jälkeen muuttaa ja parannella sitä nopeasti.

Rocky myös rakenteli omia systeemejä, sen sijaan että olisi käyttänyt hyväksi jo yhtiössä olevia systeemejä.

Templen mukaan on ymmärrettävää, ettei sanomalehtiteollisuus ymmärtänyt nettiä alussa. Mutta hänen mukaansa ala ei välttämättä vieläkään ymmärrä netin logiikkaa.

Missattiin ilmaiset luokitellut. Ilmainen luokiteltujen ilmoitusten sivusto Craigslist oli jo tullut Denveriin, mutta Rocky ei alkanut tarjota ilmaista ilmoitustilaa yhteisösivuillaan. Loppu on historiaa – Craigslist on nykyisin maailman suosituin luokiteltujen ilmoitusten sivusto.

Ei innovaatioita. “Miksi sanomalehdet eivät olisi voineet keksiä esimerkiksi Yelpiä? Todennäköisesti siksi, koska päälliköt olisivat hermostuneet lukijoiden arvioista kirjoitusvirheineen. He eivät myöskään olisi pitäneet ajatuksesta, että lukijoiden tuotoksille annettaisiin etusija”, Temple sanoi.

(Yelp on sivusto, johon ihmiset voivat kirjoittaa arvioita palveluista, kuten ravintoloista. Lisää Yelpistä Piilaakso-blogissani.)

“Nyt kun sanomalehtiyhtiöt täyttävät hakemuksillaan konkurssioikeuden, ne yrittävät löytää keinoja selviytyä netissä. Mutta suurin osa ponnistuksista näyttää keskittyvän siihen, kuinka tehdä rahaa nykyisellä tarjonnalla. Eivät ne kehitä Yelpiä, YouTubea tai Twitteriä.”

Parhaat eivät halua mediataloon. Templen mukaan perinteisille mediataloille on vaikeaa saada lahjakkaita, nettiä ympäristönä ymmärtäviä ihmisiä palkkalistoilleen.

“Miksi lahjakkaat ihmiset haluaisivat yhtiöihin, jotka ovat jumissa menneisyydessä? On vaikea kuvitella, että esimerkiksi mainosalan parhaat ja älykkäimmät tulisivat töihin sanomalehden nettioperaatioon, koska heillä on mhadollisuus olla töissä paljon hauskemmassa ympäristössä.”

Vielä pari virhettä. Ei ymmärretty sanomalehtibisneksen muutosta.

“Luulimme, että olemme sanomalehtibisneksessä. Moni luulee, että vieläkin olemme. Mutta olemme uutis, tieto- ja tietämysbisneksessä, joka yhdistää ihmisiä.”

Temple siteeraa erästä Scrippsin johtajaa:

“Emme olleet tottuneet siihen, että markkinat kertovat, miten asioiden pitää olla. Olimme tottuneet kertomaan ihmisille sitä, mitä me arvioimme heidän tarvitsevan ja miten he tarvitsevat sitä.”

Huh, aikamoinen saarna! Mutta jotenkin tuntuu, että tässä on totuuden siemeniä.

Templen puhe tekstinä. Puheen diat.

Rocky Mountain Newsin viimeinen painos, video. (Varoitus: surullinen!)

Mietitäänpä esimerkin avulla. Kirjoitan blogipostauksen aiheesta X Piilaakso-blogiini Helsingin Sanomiin. Vakituiset lukijani ja satunnaisesti sivuille eksyvät lukevat blogipostaukseni.

Mutta kun joku toinen bloggari (tai journalisti, miksi kirjoittavaa heimoa haluaakaan kutsua) linkkaa postaukseeni, se on oikeastaan vielä tärkeämpää minulle. Koska silloin osa toisen bloggarin yleisöstä käy katsomassa minunkin blogiani ja saattaa alkaa vakiolukijaksi.

Linkkaaminen nostaa myös juttuni arvostusta Googlen haussa. Mitä enemmän juttuni kerää linkkauksia, sitä korkeammalle se nousee hakutuloksissa ja sitä todennäköisemmin blogini saa lisää yleisöä.

Tätä arvostusta hakutuloksissa kutsutaan myös Google Juiceksi, Googlemehuksi. Karkeistaen, mitä enemmän linkkauksia, sitä enemmän Googlemehua sisällöllä on. Se varmistaa, että jutullani on lukijoita vielä pitkään julkaisemisen jälkeenkin. Mitä enemmän Googlemehua saitilla on, sitä enemmän se voi veloittaa mainoksista.

Sama esimerkki pätee mihin tahansa julkaistuun nettisisältöön. Linkkaukset ovat siis kovaa valuuttaa netissä. Muun muassa mediaprofessori Jeff Jarvis on julistanut, että olemme siirtyneet linkkitalouden aikaan.

Aiemmin sisältötalouden aikaan journalismin tuottajalle riitti, että tekee hyvää sisältöä ja jakelee sen lukijalle. Linkkitaloudessa sisällön lisäksi pitää saada muut linkkaamaan sisältöön, ja näin kasvattamaan lukijakuntaa ja tiristämään Google-mehua.

Osa journalismiteollisuudesta kuitenkin taistelee linkkitaloutta vastaan. Esimerkiksi uutistoimisto AP on yrittänyt taistella linkkitaloutta vastaan, tai ainakin asettaa sille ehtoja. Heinäkuussa AP ilmoitti, että se asentaa jokaiseen juttuunsa ohjelman, joka kertoo, millaisin oikeuksin juttua saa käyttää.

AP kutsuu ohjelmistoa sähköiseksi kääreeksi, ja se ilmoittaa AP:lle, missä juttua käytetään. Kääre on kuin koiran tutkakaulapanta, joka kertoo, missä elikko menee. AP haluaa asentaa kaulapannan, että se pystyisi estämään sisällön käytön ilman AP:n suostumusta.

AP:n mukaan sen tuottaman sisällön käyttö pienimmissäkin määrin vaatii sopimuksen AP:n kanssa. Myös uutisen näkyminen hakukoneissa kuten Googlessa, Bingissä ja Yahoossa, sekä uutisaggregaateissa ja blogeissa.

AP myös haluaisi yhtiön omistavan 1 400 amerikkalaisen sanomalehden liittyvän ponnistukseen. Mutta sanomalehdet eivät ole ainakaan julkisesti liittyneet mihinkään rintamaan.

Uutisvälineillä – ja kellä tahansa nettijulkaisijalla – on jo mahdollisuus estää sisältönsä näkyminen hakukoneiden hakutuloksissa. Esimerkiksi minä voin kääntää päälle tästä blogista asetuksen, etteivät kirjoitukseni näy Googlen hakutuloksissa. Mutta miksi niin tekisin? Ideahan on juuri olla näkyvissä ja mahdollisimman suuren yleisön saatavilla.

Ei AP:kään halua sisältönsä tulevan haudatuksi, vaan se haluaa rahaa linkeistä. Kuten AP:n johtaja Tom Curley sanoi kuuluisaksi tulleessa kommentissaan:

“Jos joku voi rakentaa miljardibisneksen avainsanoista, me voimme rakentaa monimiljoonabisneksen otsikoista, ja me teemme sen”, Curley sanoi.

Mitä tapahtuu, jos AP alkaa toimia uhkauksensa mukaan? Linkkaaminen AP:n juttuihin vähentyisi, koska linkkaaminen vaatisi neuvotteluproessia AP:n kanssa. Se hidastaa kirjoitus- ja julkaisuprosessia. En minäkään bloggaajana linkkaisi AP:hen – vaan sellaiseen sisältöön, joka ei ole monimutkaisen neuvotteluprosessin takana. Sisältöähän netissä riittää, joten muita lähteitä, jotka sallivat linkkaamisen, löytyy suurimmassa osassa juttuja.

Linkkaisin esimerkiksi uutistoimisto Reutersiin. He ovat kiitollisia linkkauksestani. Reutersin johtaja Chris Ahearn nimittäin uskoo linkkitalouteen. Hän haluaa Reutersin juttuihin linkattavan mahdollisimman paljon.

Enkä halua maksaa siitä, että linkkaan AP:n juttuun – sehän on AP:n etu, että vien lukijoitani heidän sisältönsä ääreen. Jos heidän sivuillaan olisi mainoksia, heidän mainostilansa saisi lisäarvoa. Oikeastaan, AP:n pitäisi maksaa minulle siitä, että linkkaan heidän sisältöönsä.

Kuten mediaprofessori Jeff Jarvis sanoo, linkit ovat lahjoja, jotka annetaan tai ansaitaan, mutta ei niitä voi ostaa. Eikä niitä silloin voi myöskään myydä. Linkkien eli nettiliikenteen saajan pitää itse selvittää, miten liikenteellä voi tehdä rahaa, kuten Jarvis sanoo.

Journalismin linkkisodassa törmäävät erilaiset ajatusmaailmat. Yhdellä puolella ovat jakamiseen ja lähteiden paljouteen tottunut nettisukupolvi. Toisella puolella on offline-maailman leiri, joka on tottunut hallitsemaan jakelukanavia ja kontrolloimaan siten sisällön saatavuutta. Kummassa leirissä sinä olet?