Joukkoistaminen on suomennos termistä crowdsourcing. Crowdsourcing tarkoittaa joukon viisauden – oli se tietoa, rahaa tai aikaa – hyödyntämistä erilaisiin tarkoituksiin.

Esimerkiksi sanomalehti voi joukkoistaa valokuvanhankintansa lukijoille ilmoittamalle nettisivuillaan, että juttuun Suomenlahden sinileväongelmasta tarvitaan valokuva. Kuka tahansa voi lähettää juttuun kuvan. Joukkoistaminen = kuka tahansa voi osallistua, avoin kutsu kaikille. Termistä käytetään myös suomennosta yleisöosallisuus.

Joukkovoima voi myös rahoittaa journalismia. Silloin termi on joukkorahoitus. Tunnetuin joukkorahoittamisen käyttäjä lienee Chris Albritton, amerikkalainen toimittaja. Hän rahoitti raportointiaan Irakin sodasta joukkorahoituksen avulla Back-to-Iraq-hankkeessaan.

Joukkorahoitusta käyttää myös Spot.Us, San Franciscossa ja Los Angelesissa toimiva voittoatavoittelematon järjestö.

Spot.Us toimii näin: Freelancer-toimittajat keräävät rahaa juttuprojekteilleen Spot.Usin nettisivuilla. Toimittajat esittelevät juttuideansa Spot.Usin nettisivuilla, tavoitteenaan saada yhteisö lahjoittamaan juttuidealle.

Jokaiselle jutulle on määritelty hinta, ja sivuilla kerrotaan, mistä hinta koostuu.

Sanomalehdet ja muut julkaisut voivat ostaa Spot.Usin kautta rahoitettuja juttuja. Jos juttu tulee ostetuksi, lahjoittajat saavat rahansa takaisin.

Tähän mennessä yli 800 ihmistä on rahoittanut yli 30 projektia. Keskimääräinen lahjoitussumma on yli 40 dollaria. Knight Foundationin (Yhdysvaltain Helsingin Sanomain Säätiö) rahoittama projekti aloitti vuosi sitten.

Spot.Us tuo uusia elementtejä toimittajan työhön ja journalismiin. Ensinnäkin, toimittaja myy juttuideaansa julkisesti yhteisölle. Tämä on uusi elementti toimittajan työssä – tavallisesti freelancer-toimittaja “pitchaa” eli myy juttuideansa julkaisu päälliköille, ei julkisesti kaikkien nähtävillä netissä.

Läpinäkyvyys on muutenkin tärkeä osa Spot.Usia. Toimittajat kirjoittavat juttuprojekteistaan, kun jutut ovat vielä tekovaiheessa. Lukijat voivat kommentoida, ehdottaa lähteitä ja jakaa tietoaan toimittajien kanssa. Näin journalistista prosessia avataan mahdollisimman paljon lukijoille.

Toisekseen, Spot.Us hajauttaa toimituksellisen päätösvallan siitä, millaisia juttuja tehdään. (katso blogipostaukseni aiheesta Huffington Postissa.) Lahjoittajat päättävät, millaisia juttuja he haluavat lukea. He ikään kuin äänestävät rahallaan haluamansa journalismin puolesta. Tämä vie portinvartijan roolin pois valtamedialta.

Olen tehnyt Spot.Usista tapaustutkimuksen, johon olen haastatellut Spot.Usin työntekijöitä, toimittajia ja lahjoittajia. Tarkastelen Spot.Usia esimerkkinä joukkoälyn (collective intellligence) valjastamisesta journalismin käyttöön. Kirjoitan pian lisää Spot.Usista ja joukkoälyn merkityksestä journalismissa.

Videossa Spot.Usin perustaja David Cohn antaa kaksi ohjetta, kuinka Spot.Usin kaltainen hanke kannattaa aloittaa, esimerkiksi Suomessa.

On keskiviikkoaamu, ja näistä aiheista keskustellaan uutiskokouksessa Public Pressin toimituksessa San Franciscossa, Kaliforniassa. Onko aiheissa jotakin uutta, jotakin sellaista, mistä kaupungin päälehti San Francisco Chronicle ei kirjoittaisi?

Ei. Silti Public Press on luomassa uutta: Päivittäistä, paperille painettua sanomalehteä ilman mainoksia. Lehteä, jota pyörittää voittoa tavoittelematon järjestö.

“Lukijakeskeinen, ei-kaupallinen sanomalehti, joka ei ole keskittynyt palvelemaan mainostajien tarpeita vaan yhteisön tarpeita”, Public Pressin perustaja Michael Stoll määrittelee tavoitteen.

Stoll kuvailee, miten sanomalehdet palvelevat hänen mielestään mainostajia.

“Lehdissä on esimerkiksi liitteitä, jotka kertovat kalliista luksustuotteista. Tuotteista, joihin tavallisilla ihmisillä ei ole varaa. Ja tämän kaupungin päälehdessä San Francisco Chroniclessa on asunnonmyyntiliite. Palveleeko sellainen liite lukijoita kaupungissa, jossa kaksi kolmasosaa asukkaista vuokraa? Miksi lehti keskittyy asunnonmyyntiin, kun suurin osa potentiaalisista lukijoista asuu vuokralla?” Stoll kysyy.

Koska lehdet haluavat houkutella mainostajia, Stoll vastaa itse kysymykseensä. Mainostajien palvelemisen sijaan Public Press haluaa kirjoittaa aiheista, joilla on merkitystä lukijoille.

“Yhteiskuntapolitiikka ja sosiaaliasiat. Työntekijöihin liittyvät aiheet, kuten palkat. Maidon hinta. Työmatkat”, Stoll listaa aiheita, joita Public Press haluaa käsitellä.

Public Press ei kirjoita tunteisiin perustuvia tai sensaatiohakuisia juttuja, ei juttuja pelkän tarinankertomisen takia, tai juttuja, jotka perustuvat yksilön kokemukseen.

Public Press on yksi monista paikallisista ja hyperpaikallisista journalismikokeiluista Yhdysvalloissa. Muita samantyyppisiä ovat MinnPost Minnesotassa, GothamGazette New Yorkissa, St. Louis Beacon Missourissa ja VoiceofSanDiego San Diegossa, Kaliforniassa.

Kaikki ovat voittoa tavoittelemattomia julkaisuja, jotka keskittyvät paikallisiin uutisiin. Rahoitus tulee lahjoituksista sekä apurahoista, ja osa sivustoista saa tuloja mainoksista. Public Press saattaa kuitenkin olla ainutlaatuinen, koska se haluaa alkaa julkaista painettua lehteä. Muut paikalliset sivustot ilmestyvät verkossa..

Mutta miksi painettu lehti? Eikö kaikki ole nykyisin verkossa?

“Kaikki eivät Yhdysvalloissa pääse käyttämään tietokoneita tai internetiin. Jos journalismi rajaa heidät piirinsä ulkopuolelle, nämä ihmiset jäävät vaille tietoa, jota he tarvitsevat tullakseen aktiivisiksi ja valveutuneiksi kansalaisiksi.”

Hyperpaikallinen sisältö ei myöskään Stollin mielestä välttämättä toimi verkossa hyvin. Painettu lehti voi olla houkuttelevampi paikallisesti, koska se on näkyvämpi.

Ja Stoll uskoo, että painetulla sanomalehdellä on vielä markkinoita: hänen mukaansa Yhdysvalloissa myydään edelleen 50 miljoonaa sanomalehteä päivässä.

“Jos sanomalehdessä on vielä elinvoimaa jäljellä, haluammeko hylätä sen megakorporaatioille, jotka ovat  vallanneet melkein jokaisen sanomalehden tässä maassa? Vai haluammeko tuoda sanomalehden takaisin yhteisöön ja palauttaa vähän vastuuta yleisölle?

Kuten muut hyperpaikalliset julkaisut, Public Press pitää yhteisöä uutistuotannon tärkeänä osana. Stollin mukaan perinteinen media usein ohittaa yhteisön.

Lukijat eivät perinteisesti voi ehdottaa muutoksia sanomalehden muotoon tai sisältöön tai puhua toimittajien kanssa. Lukijoilla ei myöskään ole paljon mahdollisuutta keskustella tai väiteillä uutisista, paitsi ehkä kirjoittaa kommentti nettiin tai teksti mielipidepalstalle.

Stoll uskoo, että voittoa tavoittelematon, missiovetoinen organisaatio pystyy palvelemaan yleisöä paremmin kuin voittoa tavoitteleva organisaatio.

Paitsi aiheet ja käsittelytavat, myös sanomalehden rakenne pitää uudistaa, Stoll sanoo. Sanomalehden etusivulla pitäisi esimerkiksi olla selkeä, kattava sisällysluettelo. Niin lukijan ei tarvitsisi selata koko lehteä nähdäkseen sisällön. Mutta mainostajat eivät siitä pidä, koska lukijat eivät enää harhaile koko lehteä läpi, eikä niin moni silmäpari enää näe mainoksia.

Stollin mukaan sanomalehden uudistamisesta on taloudellista etua. Esimerkiksi lehden koko voi pienentyy, koska mainokset eivät vie tilaa. Siten painatuskulut laskevat.

“Kun sanomalehden liiketoimintamallia muuttaa, on vapaa muuttamaan myös designia, rahoitusta ja lukijakokemusta. Ehkä sanomalehti voi siten saada takaisin lukijoita, jotka ovat hylänneet painetun lehden, koska se on epämukava lukea eikä vastaa lukijoiden tarpeita.”

Public Press aloitti julkaisemisen maaliskuussa. Jutut ovat toistaiseksi saatavilla verkossa ilmaiseksi. Public Pressin nettisivulla oli heinäkuussa noin 4000 kävijää. Vapaaehtoiset toimittajat ja kuvaajat tuottavat pääosan sisällön.

Toiminta rahoitetaan lahjoituksilla ja apurahoilla. Kun Public Press alkaa julkaista päivittäistä sanomalehteä, rahaa alkaa tulla jäsenmaksuista. Public Press haluaa kehittää jäsenyysmallista vakiintuneen liiketoimintamallin sanomalehdelle.

Jäsenyys antaa lukijalle – tai jäsenelle – enemmän oikeuksia kuin perinteinen tilaajamalli, jossa lukija on melko passiivinen. Jäsenet voisivat esimerkiksi äänestää lehden hallituksesta ja saada alennuksia yhteistyökumppaneilta kuten museoilta ja kirjakaupoilta.

Public Pressin idea kuulostaa hyvältä: Journalismia, jolla on merkitystä. Yhteisö  on mukana luomassa lehteä, kaupungintalolla on vahtkoiransa. Eikä lehdessä ole rasittavat mainoksia!

Mutta kuinka Public Press aikoo menestyä? Mistä rahat?

“Haluamme olla journalismissa sitä, mitä Howard Deanin kampanja oli politiikassa, eli kerätä paljon pieniä lahjoituksia”, Stoll sanoo.

Demokraattipoliitikko Howard Dean pyrki presidenttiehdokkaaksi Yhdysvalloissa vuonna 2004. Hän keräsi kampanjadollarinsa pitkälti pienistä lahjoituksista. Presidentti Barack Obama käytti Deanin oppeja hyväkseen omassa kampanjassaan viime vuonna.

Public Pressin liiketoimintamalli ei ole uutta Yhdysvalloissa. Esimerkiksi radioverkosto National Public Radiorahoittaa osan toiminnastaan lahjoituksilla. Voittoa tavoittelemattomat kuluttajien tarpeisiin vastaavat aikakauslehdet, kuten tuotearvioita julkaiseva Consumer Report, perustuvat usein jäsenyyksiin, eikä niissä ole mainoksia.

“Paikallinen radioasema antaa tuotteensa ilmaiseksi kuulijoille. Toiminta tukeutuu 10 prosenttiin kuulijoista, jotka antavat pienen lahjoituksen tukeakseen ainutlaatuista palvelua. Ja kuluttajalehti Consumer Report on pysynyt voittoatavoittelemattomana ja ilman mainoksia 70 vuotta”, Stoll sanoo.

Mutta silti – paperille painettu paikallinen lehti, maksullinen – voiko se toimia, kun paikallisuutisia on ilmaiseksi netissä yllin kyllin?